Tuesday, February 10, 2015

Kiitollisuuteeni liittyvästä kiitollisuudestani

Tänään tajusin olevani tosi kiitollinen siitä että koen niin paljon kiitollisuutta. Kiitollisuus ei oo tässä maailmassa mitenkään itsestäänselvää tai automaattista, ja se tuntuu siksikin suurelta, arvokkaalta lahjalta. Se on nautinnollinen tila niin ajatuksellis-älyllisessä kuin kehollisessakin mielessä. Lisääntynyt kiitollisuus tuntuu löntystelevän käsikkäin lisääntyneen onnellisuuden kanssa. On ollu tosi hyvää ottaa pieniä hetkiä silkkaan kiitollisuuden fiilistelyyn joka päivä, ja jostain mun analyyttiselle mielelleni hitusen mystiseksi jäävästä syystä se lisää kiitollisuutta ja yleistä hyvinvointiani.

Toivon kiitollisuuden kokemuksia, vaikka ihan pikkuriikkisiäkin, myös – ja ehkä erityisesti – kaikille niille, jotka eivät liiemmin ole tekemisissä kiitollisuuden kanssa, ja/tai niille, joita tällainen teksti mahdollisesti kummaksuttaa tai suoranaisesti kyrpii. Itellänikin on toki kausia, joina kiitollisuus on kateissa ja tuntuu hankalalta saada otetta siihen, mitä syytä kenelläkään vois olla kiitollisuuteen, ja ketä kohtaan muka. Mutta paine kasautuu ja tulivuoret purkautuu ja asioita menee paskaksi ja kuolee ja kotvan kuluttua maaperästä puskee esiin uusia elämänjanoisia silmuja. Pieniä kiitollisuuden ripauksia hiipii näkökentän reunamille, ja uteliaina ne puhkovat tiensä kyynisyyden ja vitutuksen pimeiden, toisinaan todella tarpeellisten massojen lävitse, ja kun niille on sallittu tilaa kasvaa, on pian myös enempi ilmaa jota hengittää. Valo tihkuu kaiken läpi.

Kiitollisuus on inspiroiva, kaunistava, parantava voima. Josta kiitos. Ja pirskahduksia siitä joka suuntaan.

1 comment:

juhonen said...

Se näyttää kummalta: ensin on kiitollinen jostakin, ja siitä tulee sitten niin hyvä olotila että rupeaa olemaan kiitollinen kiitollisuudesta. Luulen sen olevan sukua rakastamisen rakastamiselle.