Thursday, January 1, 2015

Vuodenvaihde selvinpäiden seassa + toiveita tulevaisuudelle

Vuoteni vaihtui päihteettömissä bileissä. Täytyy sanoa, ettei ole kovinkaan ikävä sitä aikaa, kun ei ollut edes tietoa sellaisten olemassaolosta, tai siinä määrin kuin olikin, tarjotut vaihtoehdot olivat johonkin tiettyyn uskontokuntaan sitoutuvia tapahtumia, jollaiset eivät itseäni houkuta ollenkaan (no diss, ei vaan ole mun juttuni).

Eilisten juhlien yhdistävä uskonto oli vuolas elämänjano.

Kyse ei ollut mistään vakaumuksellisten streittarien kesteistä (vaikka sellaisiakin toki juhliin osallistui). Kyse oli yksinkertaisesti juhlista, jossa ihmiset pitivät vapautuneesti hauskaa ilman päihteitä.

Miksi? No miksi ei? Päihteiden yhdistämisessä juhlimiseen ei välttämättä ole mitään itseisarvoista vikaa, mutta mielestäni on vaan aika hiton surullista, etteivät monet osaa tosissaan edes kuvitella juhlintaa ilman päihteitä (ja tiedän tämän olevan enemmän tai vähemmän normi, niin monet kun luontaisesti kasvavat dokaamista tai muita päihteitä normalisoivaan ilmapiiriin jo kouluaikoina). Uskottelemme itsellemme, että voisimme kyllä juhlia selvänäkin, mutta erilaisten selitysten tukemana päädymme kuitenkin käytännössä siihen, että päihteitä nyt vaan on tapana käyttää. Ja kun kaikki muutkin. "Kamoon, kyse on vaan muutamasta bissestä/hatsista!", "Löysää pipoos, juhlapäivänä juhlitaan!" Ihmiset "voisivat" ihan hyvin juhlia päihteettömästikin, mutta jostain syystä niin ei vaan kovinkaan usein tapahdu, ja kun tapahtuukin, kyseessä on pääsääntöisesti yksittäisen ihmisen ilmentämä anomalia.

Jos tätä on vaikea nähdä totena, kokeile listata muutama yömyöhään pyörivä, musiikin ja tanssin mahdollistava kaikille avoin ajanviettopaikka, jossa ei ole alkoholitarjoilua.

Jep, sitä minäkin.

Pointtini tässä ei ole kritisoida kenenkään yksittäisen ihmisen päihtymisvalintoja, vaan enemmänkin kiinnittää kriittistä huomiota siihen kulttuurilliseen tarinaan, jonka puitteissa päihteetön juhlinta nähdään mitäänsanomattomana aktiviteettina, tavalla tai toisella ankeana puuhana, tai jossa päihteettömiä vaihtoehtoja ei vain ole tarjolla missään oikeasti houkuttelevassa, kutsuvassa muodossa.

Omassa sosiaalisessa rihmastossani päihteettömien tapahtumien määrä ja laatu ovat selkeässä nousussa, ja myönteisten kokemusteni pohjalta tekee mieli ilmaista vahva toiveeni siitä, että tällaisia vaihtoehtoja alkaisi ihan tosissaan syntymään mahdollisimman monien ulottuville - ne nimenomaiset sosiaaliset piirit, joissa minä tunnen olevani kotona, eivät maistu kaikille. Diversiteetti on hyvästä, ja näkisin kernaasti mahdollisimman monien alakulttuurien aukeavan päihteettömille mahdollisuuksille.

Selväpäinen juhlinta päihtyneiden seurassa on omalla tavallaan mielenkiintoista ja voi olla hyvää ja hauskaa siinä missä muukin inhimillinen vuorovaikutus, mutta väitän yllättävänkin vaikeaksi kuvitella ilman omakohtaista kokemusta, millaista selväpäinen juhlinta päihteettömissä bileissä voi parhaimmillaan olla. Päihteet ja juhlat ovat tottumuksissamme kietoutuneet toisiinsa niin syvästi, että päihtymystilat ovat monille ihmisille kuin vesi mereneläville - ympäröivän elementin vaikutusten kokonaisvaltainen hahmottaminen on vähintäänkin hankalaa.

Ennen kuin joku kysyy, niin kyllä - päihteettömissäkin bileissä jotkut varmasti päihtyvät salaa. Osallistujilta ei ihan kauheasti oteta puhallus- tahi sylkitestejä, vaan luotetaan siihen, että ihmiset haluavat kunnioittaa tapahtuman henkeä (ja selvästi päihtyneet toki ohjataan pois). Taika piilee yleisessä ilmapiirissä, johon asenne päihtymistä kohtaan vaikuttaa olennaisesti.

Puhun ensisijaisesti omasta puolestani kun sanon, että päihteilläkin voi olla myönteinen paikkansa elämässä: Omassa maailmassani psykedeeleillä on roolinsa parantavina, opastavina, inspiroivina työkaluina (joita ei ole mitään tarvetta hyödyntää jatkuvasti - kahden viimeisimmän kokemukseni välillä kului kaksi vuotta), ja toisinaan uteliaisuuteni, tai miksei silkka hedonismikin, ohjaa minut vetämään kännit ja koen sen kohentavan elämänlaatuani mm. löystämällä turhanpäiväistä persekireyttä.

Käytännön vaihtoehtojen monimuotoisuus, sitä minä tässä peräänkuulutan. Ja ihan vaan vähän elitistisesti annan ymmärtää, että päihteettömissä bileissä on usein paras meininki.

En usko voivani todistaa kenellekään, että päihteettömän juhlinnan ottaminen realistiseksi, konkreettiseksi vaihtoehdoksi voi olla aivan vitun hyvä homma, eikä se ole tarkoituksenikaan. Mutta toivon voivani inspiroida, herättää uteliaisuutta, ajatuksia, ehkä kokeilunhaluakin. Oma elämäni ei ole ollut huonoa aiemminkaan, mutta mitä enemmän olen viettänyt aikaa seurassa, jonka oletusarvona ei ole, että juhliessa päihdytään erilaisten nautintoaineiden voimin, sitä tulisemmaksi, kauniimmaksi ja palkitsevammaksi olemiseni laatu on avautunut, ja sama hyvä meininki heijastuu luonnollisesti juhlien ulkopuolellekin, elämän kaikille osa-alueille.

Kohdistan huomattavasti aikaani ja energiaani maailman epäkohtien, esimerkiksi ekologisisten ja yhteiskunnallisten kysymysten, tutkimiseen ja pureskeluun. Teen parhaani ymmärtääkseni maailmaa moniulotteisesti ja kantaakseni oman osuuteni kollektiivisesta taakastamme, mikä olisi luultavasti äärettömän paljon raskaampaa, mikäli ympärilläni ei olisi elinvoimaista, kukoistavaa, rakastavaa heimoa. Monet ihmiset, joilta tervehdyttävä sosiaalinen vuorovaikutus puuttuu, palavat loppuun funtsiessaan maailman monessa mielessä katastrofaalista tilaa, koska päästävät näkökenttäänsä vain sen, mikä rakennelmassamme on kaikista traagisimmilla tavoilla pielessä. Elämä tarjoaa muutakin. Myötätunto ja ihmisten keskinäinen huolenpito ovat äärimmäisen hyviä vastalääkkeitä naiivin kyynisyyden vitsaukseen. (Sopiva määrä kyynisyyttä voi toki olla hyvinkin terveellistä; omaa maailmasuhdettani olen ajoittain kutsunut kyyniseksi optimismiksi.)

Mitä enemmän juhlimisen ja ylipäätään sosiaalisen kanssakäymisen painopiste on ravitsevuudessa kuluttavuuden sijaan, sitä enemmän riittää voimaa työstää yhteisiä asioita.

Työstämisestä puheenollen: Ihmeellistä alkavaa vuotta ja tulevaisuutta. Toivon meille kaikille sylikaupalla sellaista rakkautta ja intohimoa, joka innostaa meitä kartoittamaan omaa sisäistä pimeyttämme, ja tukemaan toisiamme tällä polulla. Toivon meille kaikille gigatonnimäärin sellaista rohkeutta ja uteliaisuutta, joka kannustaa ongelma- ja konfliktitilanteissa katsomaan ensin, mitä oman sisäisen havainnoinnin ja oman asennoitumisen kautta on tehtävissä olosuhteiden parantamiseksi, ja jättämään muihin kohdistuvat vaatimukset ja voimakeinot viimeiseksi oljenkorreksi, joka otetaan käyttöön vasta silloin, kun se on aidosti paras (tai edes vähiten huono) vaihtoehto.

Kiitos kun annat tämän tekstin vaikuttaa. Valoa ja voimaa eloosi.

2 comments:

Anonymous said...

Kiitos, hienosti.

Anonymous said...

Oon absolutisti, enkä oo törmänny vastaavanlaisiin bileisiin muutaku useemman kaverin ollessa katkolla. Saaks sitä udella mitkä kemut tai minkä kautta tämmösiin pääsee?