Sunday, October 19, 2014

elää tulvii ja hengittää

Heräsin studion sohvalta. Menin vessaan, katoin peiliin. Silmät on todella törkeän punaiset. Se johtuu siitä, että istuin studion tietokoneella puoli kahdeksaan aamulla tyrnimehun, hapankaalin, ällistyttävän makuisten lohjalaisten miniviinirypäleiden (huhhuh ettäoli oikeasti tajunnanräjäyttävän makuisia, lapsuus hiipi iholleni jostain syystä noita mutustaessani) ja Lankisen superfoodkokoelman voimin. Istuin, koska miksasin kummaorkesterini Härmälän Mimosan täyspitkää levyä mainitun Lankisen kanssa, ja Sammalkorven, jota en oo vielä maininnut, molemmilla on muuten henkeäsalpaavan erinomaiset korvat ja sykkivät sydämet. Tai viimeiset kuusi tuntia istuin kyllä yksin, koska muut olivat jo menneet kotiin, ansaitusti. Asiaan palatakseni, istuin, koska ollaan sovittu levyn deadline pisteeseen joka on nyt jotakuinkin yksien tai kaksien unien päässä. Deadlinet sopii hipeille ja ihmisille ylipäätään, koska deadline antaa rajat perfektionistiselle ja/tai laiskalle kieputtelulle ja pakottaa hihat heilumaan ja tekemään päätöksiä sen sijaan, että loputtomasti vaan vatkais, että pitäiskö tän kitaran kuulostaa tältä vai tolta ja tulisko tähän fuusiosambakohtaan death metal -vokaalit vai ei. En oo aikoihin puskenu itteeni näin äärirajoille. Se tuntuu ihanalta, koska se kytkeytyy siihen, että manifestoin todelliseksi, konkreettiseksi ja valmiiksi jotain, jonka parissa oon monien uskomattomien, taitavien, luovien ihmisten kanssa työskennellyt jo useamman vuoden ajan. Kiitos. Tuntuu siunatulta ja oikealta, ja mun kädet tärisee ja lihakset on ylijännittyneet, mutta ei voi mitään, menin nukkumaan niin myöhään ettei mun kroppa halua enää nukkua lisää parin tunnin miniunien jälkeen ennen kuin joskus tuntien päästä päiväunien muodossa jos edes maltan ja jatkan tätä lausetta loputtomalta vaikuttavalla tavalla enkä harrasta kappalejakojakaan koska se uskoakseni jollain tavalla kuvaa sisäistä tilaani tällä hetkellä hieman sekavaa mutta virtaa hyvin ja kauniisti. Ollaan muuten bänditoverini Ai Maaria Vihervaara?n kanssa kaavailtu levystä vinyylipainosta; yks kamu oli alustavasti lupaillut kustantaa semmoisen, mutta budjetti tulikin vastaan niin joutui perääntymään; tuumaillaan nyt joukkorahoitusmahista. Ostaisitko Härmälän Mimosa -vinyylin jos semmoinen tulis? Mulla on hammasharja suussa, ja tahnaa. Imeskelen niitä tätä kirjoittaessani, koska en voi harjata koska näppäimistöä on hankala operoida yksikätisesti.

Laitoinpa kappalejaon, koska alkoi hengästyttää. Studiovelho toi ton tahnan tänne mulle kotoaan, koska oon täällä studiolla nyt ympärivuotisesti, oho, typo, siis ympärivuorokautisesti, toi myös makuupussin, jotta sohvalla ei ois niin kamalan kylmä nukkua, mä lähen täältä tosiaan sitten joskus kun levy on valmis, pakko muuten todeta että se kuulostaa ja tuntuu todella taivaallisen hyvältä, mehevältä, vereslihaiselta ja taikavalta, lähden kun levy on valmis tai ehkä valkotakkisten miesten tai naisten tai muiden mukana mukavaan pyöreään pehmeään huoneeseen lepäämään, kuka tietää, ehkä molempiakin. Mutta luovan työn eteen tuntuu todella hyvältä vaatii itseltään liikoja, varsinkin kun se on tilapäistä, kun tää on ohi niin oon varaillut itelleni autuasta lomailua ja iisistiottamista ja nastaa sosiaalista elämää ja ei perkele yhtään stressiä joka liittyy toimeentuloon tai yhtään mihinkään muuhunkaan, sillä oon ollut viime viikot jokseenkin stressaantunut juurikin toimeentulokysymysten ja levynvalmistumisenlähestymispaineiden ja yhteiskuntaan ja kanssaihmisten kärsimykseen liittyvän maailmantuskan ja satunnaisen yleisen syysmurphyilyn seurauksena. Syksy tuli ja pimeys ja se tuntuu luissa ja ytimissä ja oon ollut keskimääräistä enemmän pahalla tuulella ja sekin kuitenkin kytkeytyy siihen, että elämä on hyvää ja niin kiitollinen siitä että saan elää tulvia ja hengittää ja tehdä sitä mitä rakastan ja toivon sitä samaa mahdollisimman monelle muulle joka elää tulvii ja hengittää nyt takaisin sorvin ääreen/äärettömyyteen rakastan niin

No comments: