Sunday, October 26, 2014

Uskontunnustus

Luonto on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.

Sunday, October 19, 2014

elää tulvii ja hengittää

Heräsin studion sohvalta. Menin vessaan, katoin peiliin. Silmät on todella törkeän punaiset. Se johtuu siitä, että istuin studion tietokoneella puoli kahdeksaan aamulla tyrnimehun, hapankaalin, ällistyttävän makuisten lohjalaisten miniviinirypäleiden (huhhuh ettäoli oikeasti tajunnanräjäyttävän makuisia, lapsuus hiipi iholleni jostain syystä noita mutustaessani) ja Lankisen superfoodkokoelman voimin. Istuin, koska miksasin kummaorkesterini Härmälän Mimosan täyspitkää levyä mainitun Lankisen kanssa, ja Sammalkorven, jota en oo vielä maininnut, molemmilla on muuten henkeäsalpaavan erinomaiset korvat ja sykkivät sydämet. Tai viimeiset kuusi tuntia istuin kyllä yksin, koska muut olivat jo menneet kotiin, ansaitusti. Asiaan palatakseni, istuin, koska ollaan sovittu levyn deadline pisteeseen joka on nyt jotakuinkin yksien tai kaksien unien päässä. Deadlinet sopii hipeille ja ihmisille ylipäätään, koska deadline antaa rajat perfektionistiselle ja/tai laiskalle kieputtelulle ja pakottaa hihat heilumaan ja tekemään päätöksiä sen sijaan, että loputtomasti vaan vatkais, että pitäiskö tän kitaran kuulostaa tältä vai tolta ja tulisko tähän fuusiosambakohtaan death metal -vokaalit vai ei. En oo aikoihin puskenu itteeni näin äärirajoille. Se tuntuu ihanalta, koska se kytkeytyy siihen, että manifestoin todelliseksi, konkreettiseksi ja valmiiksi jotain, jonka parissa oon monien uskomattomien, taitavien, luovien ihmisten kanssa työskennellyt jo useamman vuoden ajan. Kiitos. Tuntuu siunatulta ja oikealta, ja mun kädet tärisee ja lihakset on ylijännittyneet, mutta ei voi mitään, menin nukkumaan niin myöhään ettei mun kroppa halua enää nukkua lisää parin tunnin miniunien jälkeen ennen kuin joskus tuntien päästä päiväunien muodossa jos edes maltan ja jatkan tätä lausetta loputtomalta vaikuttavalla tavalla enkä harrasta kappalejakojakaan koska se uskoakseni jollain tavalla kuvaa sisäistä tilaani tällä hetkellä hieman sekavaa mutta virtaa hyvin ja kauniisti. Ollaan muuten bänditoverini Ai Maaria Vihervaara?n kanssa kaavailtu levystä vinyylipainosta; yks kamu oli alustavasti lupaillut kustantaa semmoisen, mutta budjetti tulikin vastaan niin joutui perääntymään; tuumaillaan nyt joukkorahoitusmahista. Ostaisitko Härmälän Mimosa -vinyylin jos semmoinen tulis? Mulla on hammasharja suussa, ja tahnaa. Imeskelen niitä tätä kirjoittaessani, koska en voi harjata koska näppäimistöä on hankala operoida yksikätisesti.

Laitoinpa kappalejaon, koska alkoi hengästyttää. Studiovelho toi ton tahnan tänne mulle kotoaan, koska oon täällä studiolla nyt ympärivuotisesti, oho, typo, siis ympärivuorokautisesti, toi myös makuupussin, jotta sohvalla ei ois niin kamalan kylmä nukkua, mä lähen täältä tosiaan sitten joskus kun levy on valmis, pakko muuten todeta että se kuulostaa ja tuntuu todella taivaallisen hyvältä, mehevältä, vereslihaiselta ja taikavalta, lähden kun levy on valmis tai ehkä valkotakkisten miesten tai naisten tai muiden mukana mukavaan pyöreään pehmeään huoneeseen lepäämään, kuka tietää, ehkä molempiakin. Mutta luovan työn eteen tuntuu todella hyvältä vaatii itseltään liikoja, varsinkin kun se on tilapäistä, kun tää on ohi niin oon varaillut itelleni autuasta lomailua ja iisistiottamista ja nastaa sosiaalista elämää ja ei perkele yhtään stressiä joka liittyy toimeentuloon tai yhtään mihinkään muuhunkaan, sillä oon ollut viime viikot jokseenkin stressaantunut juurikin toimeentulokysymysten ja levynvalmistumisenlähestymispaineiden ja yhteiskuntaan ja kanssaihmisten kärsimykseen liittyvän maailmantuskan ja satunnaisen yleisen syysmurphyilyn seurauksena. Syksy tuli ja pimeys ja se tuntuu luissa ja ytimissä ja oon ollut keskimääräistä enemmän pahalla tuulella ja sekin kuitenkin kytkeytyy siihen, että elämä on hyvää ja niin kiitollinen siitä että saan elää tulvia ja hengittää ja tehdä sitä mitä rakastan ja toivon sitä samaa mahdollisimman monelle muulle joka elää tulvii ja hengittää nyt takaisin sorvin ääreen/äärettömyyteen rakastan niin

Sunday, October 12, 2014

Eläimellinen rituaali

Juurisähkön eläimellistä hartautta eiliseltä keikalta. Rakas Mikael Kosmoksemme oli korjattavana, mutta hänen olemuksensa oli silti vahvasti läsnä rituaalissamme. Olennaista säätövoimaa toi ihmeellinen Jusef Khalevi, jota tullaan näkemään retkillämme vastedeskin.

Wednesday, October 8, 2014

Ihmiskaalien koostumukset vaihtelee niinku säätilat.

Ihmiskaalien koostumukset vaihtelee niinku säätilat. Tai vaipat. Tää yks daami... Kerran ku olin soittamassa, se käveli ohi. Sit pudotti vahingossa kauppakassinsa maahan. Ostokset leviää pitkin maata. Kääntyy muhun, alkaa täydellisessä tilttiraivossa rääkymään, että mä aiheutin sen telepaattisesti, halusin hänelle pahaa, paha silmä, blirgh blörgh. Heitti litran jäätelöpurkilla, ei kyllä osunut, muhun tai vekottimiini.

Toisella kerralla videoi mua, kuten monta kertaa aiemminkin. En soittanut sillä hetkellä, ja muutenkin koko kuvauspuuha tuntu aika oudoksuttavalta mm. tosta em. tilanteesta johtuen. Päätin sit kysyä, että kerääkö musta videoarkistoa jostain erityisestä syystä. Instant-kilahdus, rääkyy kurkku jengalla että MÄENOOSUASAATANAKUVANNUKOSKAANPAITSINYTVÄHÄN. Tää oli joskus ehkä viime talvena.

Nyt sit äsken leppoisasti hymyilleen tippaa mulle kolikkoa, niinku ei mitään ois koskaan ollutkaan. Vaikee kuvitella, etteikö muistais mua aiemmilta kerroilta, kun on mua ahkerasti kuvaillutkin, luultavasti johonkin oman salatyrmänsä limaisiin rituaaleihin.

What.

Yks nainen tuli ja kertoi jättäneensä aiemmin ostamansa Härmälän Mimosa -bändini levyn eilen metroon - siunattuaan sen ensin. Oli halunnut puhdistaa sen, koska musiikissamme on kuulemma kirkkaudestaan huolimatta myös mustaa magiaa ja muita pimeitä voimia. Kertoi, että kaikki syntimme on nyt annettu anteeksi. Jätti myös sähköpostiosoitteensa. Olikohan se treffipyyntö?

Tänään oli tuhottoman kylmä soittaa. Tajusin että mun täytyy liikkua rajummin, antaa koko kropan osallistua rytmin tuottamiseen enemmän ku normaalisti. Ne jotka on nähny mun livemusisoivan tietänee, etten muutenkaan oo erityisen staattinen, mutta näissä lämpötiloissa on viisasta lisätä eläimellisiä kierroksia ihan kunnolla että pakkasörkki tajuaa pysyä loitolla.

Joissain kielissä laulu ja tanssi on kuulemma yks ja sama sana. Niin! Tuumasta toimeen, ja toimiihan se. Vähän ku saunassa soittais, mutta vie kyllä energiaakin ihan eri tavalla. Ja käy vaikeemmaks sen myötä, kun rakko täyttyy.

Soittosession loppua lähestyessäni huomasin, että alko olee sellanen fiilis, että tekis mieli luopua koko perkeleen katusoitosta. Ottaa lopputili. Huomaan että toi veroperseily josta aiemmin kirjotin, tuntuu yllättävänkin paskalta. En haluais keskittyä elämässäni näin paljon raha-asioihin (vaikka en mä nyt ees niin kovin paljon niihin keskity, mutta en haluais tänkään vertaa), haluisin keskittyä luovuuteni aktualisoimiseen. Siihen päälle vielä se, että alkaa tosiaan olla epämiellyttävän kylmä... Voisko joku ruveta mulle mesenaatiks? Tai vaikka tarjota talven ajaks hyväpalkkaista kirjoitus/käännöstyötä jostain kiinnostavasta aiheesta? :)))

Rautalangasta väännettynä, just täl hetkel tuntuu et kaipaisin lomaa katusoitosta ja stressistä. Vituttaa. Toisaalta eilen oli tosi hyvä soittoflow. Ihmiskaalien koostumukset vaihtelee niinku säätilat.

Tuesday, October 7, 2014

Ei oo enää mitään tehtävissä

Yks tunnelimusisoinnin kautta tutuks tullu mahtiukko kulki pitkästä aikaa ohi. Kyselin terveydestä, kun oli aiemmin keväällä puhunut ongelmista. Vastas, että ei oo enää mitään tehtävissä, mutta ei haittaa, suhtautuu uteliaisuudella siihen mitä on tulossa. Kuulemma funtsinut pikkupojasta saakka, mitä oli ennen syntymäänsä. Elämänilo oli yhtä vahvana kuin aina. Toivotin rakkautta ja rohkeutta, hän hyvää elämää.

Toi mieleeni myös Robert Fnord Anton Wilsonin viimeisen blogauksen. Muutama päivä ennen kuolemaansa virkkoi hän: "Various medical authorities swarm in and out of here predicting I have between two days and two months to live. I think they are guessing. I remain cheerful and unimpressed. I look forward without dogmatic optimism but without dread. I love you all and I deeply implore you to keep the lasagna flying. Please pardon my levity, I don't see how to take death seriously. It seems absurd."

Niin se käy.

Monday, October 6, 2014

Verottajan lempeä hammasrivi niskalihasteni äärellä

Välil käy sillee et suhtautuu liian optimistisesti joihinkin juttuihin ja tulee turpaan.

Ku päätin alkaa elää katusoitolla eli alkaa tekee sitä ihan säännöllisenä veronalaisena työnä, kävin juttelee verotoimistossa ja pyysin vääntämään rautalangasta olennaisuudet, koska mulla ei lähtökohtaisesti oo paljonkaan tietoa tai ymmärrystä verotusasioiden suhteen. Mulle laskettiin tuloarvioni mukaan veroprosentti, jonka mukaan ennakontäydennysmaksua kehotettiin maksamaan. Oon, kuten ohjeistettiin, käyttänyt myös netin verolaskuria, joka tarjosi samansuuntaisia veromääriä kuin verotoimistokin.

Fast forward viime perjantai: Verottajalta tulee kirje. Mätkyjä. Mun oiskin pitänyt maksaa viime vuodesta reilusti enemmän kuin olin maksanut. Minua neuvoneet virkailijat (joita oli useita) olivat tehneet jonkinlaisen tulkintavirheen, ja laskeneet katusoittotuloni normaaleiksi palkkatuloiksi. Erona palkkatulon ja työnantajattoman tulon välillä on se, että työnantajan maksamasta palkasta vähennetään etukäteen erilaisia maksuja, joita katusoittajalta ei, kun ei ole työnantajaakaan. Minun olisi pitänyt itse ymmärtää tämä, mutta en tietenkään ymmärtänyt, koska ymmärrykseni asiasta perustui informaatioon, jota olin pyytänyt asiantuntijoilta, minkä olin tehnyt juuri siksi, koska minä en ole missään määrin asiantuntija. Myös mainitsemani verolaskuri on ongelmallinen, koska tänään selvisi, ettei siinä ilmeisesti ole mahdollista laskea oikein työnantajattoman veroprosentteja. (Minulla ei ole toiminimeä, vaan teen katusoittoa yksityishenkilönä - verotoimiston ohjeistuksesta. En tiedä, onko yrittäjien verolaskuri toisenlainen.)

Erityisen huvittavaksi tän kaiken tekee se, että perjantaina, jona kirjeen sain, olin aiemmin iloinnut hyvästä rahaonnestani, kun mm. eräs mukava leidi heitti mulle 50 euroa katusoittaessani.

Ei, verotoimistolla ei kuulemma ole lain edessä minkäänlaista korvaus-/kompensaatiovelvollisuutta tällaisissa tapauksissa (minkä ymmärrän, koska tuolloin käydyistä keskusteluista ei myöskään ole minkäänlaista mustaa valkoisella).

Täytyy sanoa, että ymmärrän taas vähän paremmin verotuksesta valittavia, libertaareja ja muita. Ihan siis senkin kautta, että olin ylipäätään kuvitellut verotuksen olevan pienituloisille kevyempää kuin se oikeasti onkaan. Olin naiivi.

Pakko sanoa myös, että harkituttaa paluu asumistuki & vähän vähemmän katusoittoa = vähän pienemmät tulot -malliin. Kaikki aika ja energia, jonka käytän taisteluun toimeentulo- ja verotuspaskan kanssa on pois muulta hyvältä, jota voisin luoda tähän maailmaan.

Toisaalta tuntuu myös aika tahdonvoimaistuneelta ja sisukkaalta tän myötä, en mä mitenkään lannistunut oo. Mutta pitää nyt funtsailla, oisko tän syytä vaikuttaa jotenkin johonkin.

Avartavaa päivää sullekin.

Friday, October 3, 2014

Tatuoitunut hänen aivoihinsa

Vuosia sitten yks sälli oli kuuntelemassa soittoani steissillä. Raffi katujäbä, tai kuten itse itseään kutsui, kelmi, varmaan suunnilleen ikäiseni, ollut luultavasti ainakin viimeiset kymmenen vuotta jatkuvassa kännissä tai muuten vaan kuoseissa.

Vuosia kului lisää, ja kaveri tuli uudelleen kuuntelemaan ja juttelemaan. (Tästäkin on nyt jo jokunen vuosi.) En siltä istumalta heti muistanut häntä, kun tapaan niin paljon ihmisiä, mutta hän kertoi, että tuona ekana yönä jona hän oli jäänyt kuuntelemaan, häntä oli myöhemmin puukotettu, jonka jälkeen oli mennyt useita viikkoja sairaalassa, ja suuren osan tuosta ajasta soittamani versio Alanis Morrissetten Thank U -biisistä oli soinut hänen päässään. Hän tahtoi kuulla biisin uudelleen.

Viime aikoina oon nähny tyyppiä vähän väliä soittaessani. Aina yhtä heikossa hapessa, mutta aina myös jotenkin auki, herkkänä, fiilistelevänä. Jotenkin se näkyy hänen kasvoistaan.

Tänään hän jäi taas kuuntelemaan. Otti käyntikortin, kerroin että käsintehdyt korttini tuo onnea jos haluu niin. Toivoi Nirvanan Heart-Shaped Boxia ja piti kuunnellessaan korttia sydäntään vasten.

Juteltiin vähän lisää, ja hän sanoi että ääneni ja erityisesti soittamani Thank U on tatuoitunut hänen aivoihinsa. Kerroin että diggaan hänestä kun hän uskaltaa tuntea ja näyttää sen. Itkeä musiikista ja elämästä ja sillee. Se kun ei oo mitenkään itsestäänselvää, ei etenkään raffien jäbien piireissä, joissa on pidettävä kuoria yllä ja esitettävä kovaa ettei tuu jyrätyksi. (No ei se kyllä varmaan oo itsestäänselvää yhtään missään piireissä.)

Kun hän oli lähdössä, kysyin että halataanko. Vähän jännittikin, ei oo kaikista helpointa ehdottaa halaamista semituntemattomalle miehelle. Hän sanoi että mielellään ja vaihdoimme syvän halauksen. Hän sanoi että se aiheutti ihan ihmeellistä aaltoilua, ja niin se teki mussakin, semmosta sattuu kun ihmiset oikeesti kohtaa ilman suojauksia.

Täl viikol on ollu aika kämäsiä soittopäiviä mutta tänään on poikkeuksellisen nanna flow. Ruoka on syöty, meen takas töihin.