Monday, November 22, 2010

Työ tekijäänsä siittää



Käsitteen "työ" määrittely suppeasti vain miksi tahansa palkatuksi&verotetuksi puuhasteluksi on aika väkinäistä ja vaikeuttaa olennaisen hahmottumista: Että ehkäpä kaikista keskeisin tekemisen motiivi on - ja tuleekin olla - tekeminen itsessään. Mahdollisesti tuon tekemisen seuraukset, sen vaikutukset tekijäänsä ja tekijänsä ympäristöön.

Eikö työ siis olis ennemminkin elinvoiman, innon ja sisun kohdistamista tiettyyn touhuntaan? Vaivannäköä mielekkään tavoitteen eteen? Mitä tahansa haastavaa aktiviteettia? Työn pitää olla hauskaa ja kauheaa, toisinaan.


Joskus ku oon ollu katusoittamassa, ni mun korville on läpsitty vittuuntuneeseen sävyyn niin että HANKKISIT VITUN HIPPI OIKEETA TYÖTÄ. Mikä tarkalleen katusoitosta tekee väärää työtä? Kuten mikä tahansa luova työ, myös (etenkin? toim. huom.) katusoitto tarjoaa loputtomasti haastetta, eikä ainakaan mulla oo missään määrin liikaa laakereilla lepäämistä - ennemminkin loputonta itsen likoonlaittamista, uuden oppimista ja kaikenlaisten ihmisten kanssa tekemisissä olemista. Vitun rankkaa ja ihanaa, eri hetkinä ihan kaikkea mahollista. Niin, eli mikä katusoitosta tekee ei-oikeaa työtä? Sekö, ettei siitä heruvista miljoonista yleensä makseta veroja? (Mä muuten maksan -toim. huom.) Sekö että mä soitan muna pystyssä? Että soittaminen on taidetta, ja taiteellahan ei oo mitään tekemistä työn kanssa?

Nii, kyl mä keksin tsiljoona erilaista nautinnollista ja luovaa päivätyötä. Selvästikään kyse ei oo siitä, ettei työ sais olla hauskaa tai synnyttävää. Pelkkä verotetun rahan läsnäoloko siis määrittää työn arkikielessä ja -mielessä? Toisin sanoen, esim. ilmaisia tietokoneohjelmistoja "vapaa-ajallaan" tuottavat eivät tee työtä? Musiikkinsa vapaaseen levitykseen julkaisevat? Kuinka paljon tarkalleen pitää uhrautua palkkatyön rituaaleille et voi lunastaa sen tietyn uuuuuuhhhhh hyväksynnän? Teen ite jonkin verran sijaisuuksia päiväkodeissa ja kirjastoissa ja jotain muitakin satunnaistöitä, ja se tuntuu tosi hyvältä ja antoisalta. Mieluisalta. Kuitenkin keskeisintä duunia mulle ihtelleni (päätellen mm. siitä mihin aikaani käytännössä eniten sijoitan) ovat luovat tekemiseni - musisointi, videot, kirjoittaminen, informaation tuottaminen, jäsentäminen ja välittäminen (oli se sit wikipediaan kirjottamista tai artikkeleiden kääntämistä tai blogaamista tai) niin internetin ihmemaassa kuin naamatustenkin. Mun ensisijainen työni on toimia informaatio- ja inspiraatiokanavana. Uskon että musta on tän kuosin kautta paljon enemmän niin hyötyä ku iloakin tässä maailmassa. Rakastan tehdä asioita meidän kaikkien nautinnoksi ja avartumiseksi. Olen toki itsekeskeinen - tahdon tehdä hyvää yhteiseksi koska se tuntuu mussa niin oikealta. Minäminäminäminäminä. OI OLISPA KAIKKI TÄS NIINKU MINÄ, mut onneks ei ookaa.

Työn ja vapaa-ajan välinen rajapinta on ehdottomissa muodoissaan pitkälti liuennut e-lämästäni. Mä olen lähes aina työssäni, ja kuitenkin vapaus ulottuu kaikkeen tekemiseeni. En mä osaa jäädä kovinkaan pitkäksi aikaa paikoilleni jumittamaan, musta maailma on liian täynnä kiinnostavia asioita opiskeltavaksi ja toimia toteutettavaksi jotta jaksaisin liiemmin haaskata itteeni sellaseen joka ei kiinnosta, ja jonka en näe hyödyttävän vähän kaikkia. Maailma kaipaa mun pientä kädenjälkeäni, ja mä tartun tohon kaipuuseen kernaasti. Tuu pussaamaan.


Kun vängätään perustulosta, niin mun on tosi vaikea uskoa sitä väitettä, että perusturvattu elintaso tekisi ihmisistä passiivisia ja saamattomia. Sen sijaan on helppo nähdä ihan yksinkertaisena luonnon faktana, että useimmat elämänmuodot kaipaavat itselleen sielukasta tekemistä, ja myös hankkivat sitä. Se on niin että kiinnostu tai kuole! Pelkkä loisiminen on anomalia, harvinainen ääri-ilmiö. Eläin rakastaa tapahtumista, ja on törkeää (itkettävää tai naurettavaa, molempii toki) aliarviointia olettaa, etteivät ihmiset ilman ylhäältä tulevaa ehdotonta auktoriteettia osaisi järjestäytyä tekemään loistavia juttuja. Mä väitän et vain tosi harva ei tykkää yhdessä tekemisestä yhteiseksi hyväksi. Haasteena on vaan et kukin löytää just itelleen ja kyvyilleen sopivan paikkansa. Ja toki - kuka muu voi ottaa siitä vastuun ku Iha Ite? Kaikki on sun syytä.

Lakataan puhumasta työstä ulkopuolisten auktoriteettien määräämänä pakkona! Lakataan kans syyttämästä niitä jotka vaatii meiltä jotain - antaa sen vaatia joka vaatimisen tarpeessa piehtaroi (mähän muuten vaadin täs kans! tai muuten!). Kuunnellaan itte(j)ämme, sitä/niitä pientä/suurta ääntä/ääniä sisällä/sisillä joka/jotka kertoo missä on oma/t paikkamme yhteisellä leikkikentällämme. Luopuminen toisten ihmisten sanelemasta pakosta vapauttaa niin sairrraasti motivaatiota. Jos tämmönen toimintamalli mahdollistaiskin yksipuolisten hyväksikäyttäjien loputtoman hengailun "meiän siivellä" ni se on aika pieni hinta siitä, että meidän resurssit kanavoituu jatkuvasti tehokkaammin, hauskemmin ja tehokkaammin, ja hauskastikin vielä, ja me luodaan yhdessä tilaa ja mahdollisuutta rakentaa sitä loputtomasti työn alla olevaa maailmaa, josta voi olla ylpeä. Mä ainaki oon jo. Ylypee siis. Ja iljettyny.

PS. Ei, ei mul oo kaikkii vastauksii mihinkään. Just siks tähän kantsii ottaa kantaa.

Tuesday, November 9, 2010

Tänään emme pelkää mitään

Tää on eka dj-miksaukseni, vuodelta 2006.
Ei oo teknisesti ihmeellinen, mutta rakastan noita biisejä.
14 biisiä, laidasta laitaan vähän kaikenlaista,
ambientista psykedeeliseen rokkiin; rauhaisaa.

cue-tiedosto (biisilistaus)

Lisää tulossa toivottavasti piankin.