Monday, January 4, 2010

Suomalaisuudesta



Oon tässä pyöritelly suomalaisuutta. Tuntuu tärkeältä olla avoin omille juurille.

Monet meiän sukupolven ihmiset - etenki semmoset "ajattelevat nuoret", junou - halveksuu suomalaisuuttansa. Musta siinä menee jotain hukkaan. Isänmaallisuus nähdään synonyymina junttiudelle, kiihkoilevalle patrioottisuudelle ja rasismille. Kovimpaan ääneen isänmaallisuudesta puhuvat ovat usein ilmeisen peloissaan, ja vetävät siksi övereiksi esimerkiksi väkivallan tai naurettavuuksiin menevän suvaitsemattomuuden avulla.

Meillä on joku ihmeellinen kollektiivinen huono itsetunto. Aina kun joku ulkomainen media kirjoittaa mitä tahansa Suomesta, suomalaisuudesta tai suomalaisten valmistamista tuotteista, Suomessa kohistaan. Se tuntuu huvittavalta, mutta asialle lienee syynsä?

Mun ikäisten isovanhemmat oli sodassa, ja se oli traumaattista. Monet meni siitä ihan paskaks, niiden tunne-elämä meni lukkoon sodan takia, ja siksi heidän lapsensa, meidän vanhempamme, eivät myöskään usein ole kaikista etevimpiä tunteiden kanssa. Tämä on luontaisesti välittynyt meihinkin.

Meidän sukupolvellamme on kuitenkin paljon aikaa ja vapautta. Me voimme rauhassa työstää tunnepuoltamme kuntoon, ja sitä kautta avata suhteitamme omiin vanhempiimme ja -isovanhempiimme. Se tuntuu tärkeältä.

Vaikken kannatakaan turhien suojamuurien pystyttelyä tai ylläpitoa, näen tärkeänä sen, että Suomen rajoja on puolustettu. Se mahdollistaa meille tänä päivänä paljon vapauksia ja hyvinvointia tarjoavan maan, jonka kansalaiset voivat tehdä töitä rakentaakseen samanlaisen vapauden ja hyvinvoinnin mahdollisuuksia myös oman maansa rajojen ulkopuolelle. Toki on tahoja jotka tahtovat rajoittaa vapauksiamme, mutta Suomen kaltaisessa maassa laajentuvan vapauden puolesta on vielä suhteellisen helppo taistella.

Ja kyllä, sotiminen on perseestä, mutta niin on myös se että aggressiivisten yksilöiden tai maiden annetaan riehua täysin vapaasti. Kannatan kaikenlaisten väkivaltakoneistojen purkamista, mutta (ainakin tällä hetkellä) luulen että sellainen on tehokkainta toteuttaa askel askeleelta, maiden välisellä yhteistyöllä, sen sijaan että joku yksittäinen maa riisuu itsensä aseista ja kutsuu siten jonkun toisen valtion juoksemaan sisään ja ottamaan vallan.

Maailman rajat näyttävät olevan hälvenemässä. Ihmiskulttuurilla on mahdollisuus uudenlaiseen, maailmanlaajuiseen yhtenäisyyteen. Tuntuu ilmeiseltä että kaikenlaisilla persoonallisuuksilla - niin yksilöiden kuin kansakuntienkin - on paikkansa kokonaiskuvaa rakentavassa palapelissä.

Kutinani kertoo mulle, että Suomalaisuudessa on runsaasti ammennettavia voimavaroja - tietynlainen taipumuksellinen sulkeutuneisuutemme, juroutemme ja takapajuisuutemme voidaan kääntää eduksi siinä missä yksilönkin persoonallisuuden särmät.

Musta meillä on kaunis kieli. Kauniit kollektiiviset arvet. Kaunis luonto. Kaunis kulttuuri, kaikkine puutteineen. Ei sitä poista se, että mun mielestä myös afrikassa on kauniita kieliä ja arpia ja luontoa ja kulttuureja, myöskin omine puutteineen.

Mitä suomalaisuus merkitsee sulle?
Mitä suomalaisuudella voidaan tehdä?
Miten sitä voitaisiin valjastaa kaikkien hyödyksi?

4 comments:

Jussi Koiranen said...

tää oli ihan jees lukea samana päivänä kun omassa blogissani kiteytin suomalaisuuden sanoihin: "plää plää, nyyh nyyh"

Suomalaisuus merkitsee minulle eksymistä, nuoruutta, juurettomuutta. Me ollaan kansa metsästä ja ei mistään. Vailla sankareita, vailla tarinoita. Suosta noussut hirviökaunotar, joka etsii paikkaansa maailmassa, itseään muitten silmistä.

Nuorena kansana, meillä on kyky nousta esimerkilliseksi, sankarilliseksi, vertauskuvaksi hyveelle, arvokkaaksi stereotyypiksi. Tai sit ei. Kuulostaa paskalta duunilta. Mä en ainakaan haluu tota tälle kansalle. Hävitköön mokoma maantieteellisyys meidän mukana. Suomalaisuus ensimmäisten joukossa.

Henry said...

Täytynee eksyä jotta voi taas löytää.

ComaBacon. said...

Kiitos paljon kommentista :--)

Ja tähän sun tekstiin liittyen, oon itse kans paljon pohtinu tota asiaa ja kun luin tän, niin kaikki aiheeseen liittyvät ajatukseni kokos tää:

"Mun ikäisten isovanhemmat oli sodassa, ja se oli traumaattista. Monet meni siitä ihan paskaks, niiden tunne-elämä meni lukkoon sodan takia, ja siksi heidän lapsensa, meidän vanhempamme, eivät myöskään usein ole kaikista etevimpiä tunteiden kanssa. Tämä on luontaisesti välittynyt meihinkin."

Nykynuoret on hukassa, kun vanhemmat ei ole halukkaita käsittelemään kipeitä asioita tai päivittämään juurtuneita ajatusmallejaan.

Mut joo, tätä aihetta voisin pohtia tuntikaupalla, joten tyydyn vain sanomaan että hieno teksti!

- Koomaileva Pekoni

Jussi Koiranen said...

Kamala mikä ajatus laittaa sanoiksi, mutta minusta Suomen heikkous oli se ettei meillä ollut sodan historiaa. Sillä olihan siellä sodissa missä suomikin traumatisoitui muitakin mukana, mutta paremmin ovat bouncanneet vanhat sotajermut, Saksat (ja niillä vasta kunnon traumat pitäiskin olla), Ranskat ja mitä sitä nyt valtioita ennen atomiaikaa olikaan jo olemassa.

Meidän, suomalaisten kansana, on löydettävä historia, kiinnekohtia, tarinoita, esikuvia ja symboleja, muualtakin kuin seksiä harrastavista pintajulkkiksista.

Suomessa ei leikata käsiä pois. Suomessa ei keskeytetä seurassa. Suomessa on sauna. Suomessa on järviä ja jokia ja turvesoita. Suomessa on hiljaisuutta, hiljaisuus täällä on minulle mieluista, kaikki kaupungit nukkuvat eikä pimeillä kaduilla liikkumista miehenä tarvite miettiä uskaliaana tekoja.