Sunday, January 24, 2010

Mä tapan ykseyden



Alkuun selvennys: Mä en käytä käsitettä "tietoisuus" synonyymina "metakognitioille", joka tarkoittaa siis tietoisuutta tietoisuudesta, esimerkiksi itseään tutkivaa mieltä. Mä en tiedä kuinka voisin yksiselitteisesti määritellä sen, mitä tietoisuudella tarkoitan - en edes tiedä onko se mahdollista - ja juuri sitä tää teksti kai yrittää tutkia?

Sisältää ihan saletisti kehäpäätelmiä ja epäloogisuuksia, mutta kuinka muutenkaan lätistä paradokseista?

On paljon ihmisiä, jotka sanoo kokeneensa ykseyden. "Mä olin yhtä kaiken kanssa", kuulee sanottavan. Toi lause sisältää sisäisen ristiriidan: Jos on "mä" ja "ykseys", niin silloinhan siinä on jo kaksi.

Kuitenkin ainakin mä koen intuitiivisesti ymmärtäväni mitä tolla kuvataan, ja mä voin kokea niin koska "olen itse kokenut vastaavan" EIKU HÄH en ookaan, koska mä en oo ollu siinä kokemassa. Silti mun päässäni takoo joku etäinen kaiku ykseyskokemuksesta, jota ei ollut kokemassa "kukaan" muu kuin ykseys itse.

Ykseyden sanotaan olevan "tavoitettavissa" erilaisin keinoin - meditaatio, rukous, psykedeelit, kuolemanrajakokemukset, mitä näitä nyt on.

Mä mummummuassa muistan psykedeelien monesti katalysoiman tilan jossa oon tuntenut kaikkien määritelmien ja rajojen liukenevan. Ja sitten on ykseys - ei rajoja, ei kokijaa, ei koettavaa. Ykseys on. Ja sitten mä muistan kuinka mä oon hiljalleen alkanut palautua takaisin ei-mistään. Vaikutelmani on, että ykseys "on" "tapahtunut" "ei-tilassa" ja "ei-ajassa", toisin sanoen sillä ei ole ollut ulottuvuuksia - pelkkä "oleminen" ikuisuudessa. Mä en oo ollu siinä kokemassa. Mä oon kulkenut sitä kohti, haihtunut pois, ja sitten palannut. Siinä välissä tuntuu "tapahtuneen jotain", paitsi että ei, kun ei ei-tilassa ole mitään väliä "jossa" vois tapahtua. Silkka olo.


Hipit ja uskovaiset ja kaiken maailman hihhulit kokee turhautumista siitä, etteivät muut usko heidän "olleen yhtä jumalan/ykseyden/puhtaan tietoisuuden kanssa". Onko ihmekään eivät usko, kun ottaa huomioon, etteivät he ole, eivätkä ole voineetkaan olla? Älyttömien kokemusten sanallinen raiskaus luo ristiriitoja.

Tunnen vetoa kiepautella perinteisiä oletuksia päälaelleen: Sen sijaan että minä kokisin tietoisuutta, entä jos tietoisuus kokeekin minua? En usko tämän olevan aivan näinkään yksinkertaista - sen sijaan, että tämä olisi joko-tai-kysymys, uskon sen olevan sekä-että-kysymys. Mutta silti: Kuin olisimme yksi monista aistielimistä sille maaperälle, josta ihmiskehomme kasvaa, ja kuin tuo maaperä edelleen olisi yksi monista aistielimistä jollekin vielä suuremmalle... Ehkä ykseys, ei-nyt-sijaitse-mutta-jotain-sellaista-kuitenkin, ihmisyytemme "alla" - liekö niin, että loppuun asti vietynä tuo aistillinen kokemuksellisuus aistikokemassa itseään onkin kaikenkattava? Ehkä tämä on se mitä jää jäljelle kun ihmisyytemme ja vastaavat rajaukset liukenevat alta/päältä/ympäriltä/sisältä pois?

Sijaintia kuvaavat käsitteet, tuntuvat tässä yhteydessä mielettömiltä, sillä tietoisuudessa vaikuttaisi olevan kyse jonkinlaisesta nonlokaliteetista, sijainnittomuudesta.

Eräästä näkökulmasta tarkasteltuna ykseys on minuuden ja kaiken yhteensulautumista, rajojen hälvenemistä, jonkinlaista totaalista yhteyttä. Ykseyden näennäinen pirstaleisuus, se että ajattelemme erillisyyden olevaksi, tekee mahdolliseksi havainnoida osia jotka muodostavat yhdessä toimivia järjestelmiä. Vaikuttaisi siltä, että "ykseys" ja "yhteys" ovat kaksi toisistaan eriävää, mutta samaa asiaa kuvaavaa näkökulmaa.

Ykseys tuntuu musta jonkinlaiselta näyttämöltä, ei-sijaitsevalta, muodottomalta tyhjyydeltä, äärettömältä elinvoimalta joka virtaa ei-mistään. Jospa kaikkein syvin "mä" tarkoittaakin kaikkea tuota ei-mitään - ei siis tätä Henryyttä joka mä usein kuvittelen olevani?


Koen tehokkaaksi metaforaksi tietoisuuden käsittämättömyydestä teoriat mustien aukkojen keskellä sijaitsevista singulariteeteista (=ykseyksistä?) ja niitä ympäröivistä tapahtumahorisonteista, joiden takaa on mahdotonta saada minkäänlaista informaatiota. Oisko myös se koettavissa oleva ykseys jonkinlainen singulariteetti, ei-piste jota voidaan lähestyä loputtomasti, mutta joka kuitenkin väistämättä jää lähestyttäessä pakenevan tapahtumahorisontin tuolle puolen?

Vaikuttais siltä, ettei tietoisuutta voi havaita suoraan koska se on jossain mielessä (=mielen näkökulmasta?) "tyhjää", tai ainakin näkymätöntä, ja siksi mieli/tietoisuus voivat tarkastella tietoisuutta ainoastaan sen kautta, miten se ilmentää itseään mielessä/aineessa. Ei, mä en pysty käsittämään millainen tyhjyys olisi sellainen jolla olisi jotain vaikutuksia ei-tyhjyyteen. Mulle tulee jotain outoja mielikuvia loputtomasta, itseään itselleen loputtomasti heijastavasta palautesilmukasta jossa tapahtuvat satunnaiset mutaatiot siellä täällä rakentuvat maailmankaikkeudeksi.


Ykseyskokemus ei tarjoa todisteita, ainakaan missään analyyttiselle älylle hyväksyttävässä mielessä. Tieteellisin/analyyttisin keinoin voidaan tutkia kaikkia tietoisuuden ilmenemismuotoja, muttei koskaan tietoisuutta suoraan. Tiede voi tutkia asioita "ulkopuolelta", "objektiivisesti", kun taas "tietoisuus" viittaa sisältä päin koettuun kokemukseen, "kokemuksellisuuteen", joka ei itsessään selity - eikä voi selittyä - mihinkään suuntaan.

Käsittääkseni kyse ei ole vain siitä, ettei vielä ymmärretä tarpeeksi, vaan siitä, ettei kokemuksellisuudessa pohjimmiltaan ole mitään ymmärrettävää. Ykseyden vaikutuksesta rakentuvia asioita - aistein havaittavaa maailmankaikkeutta - voidaan kyllä tutkia ja oppia ymmärtämään. Ydin, olemassaolon lähde, ei kuitenkaan purkaudu eikä edes voi purkautua, koska se vaikuttais olevan jonkinlainen epäasia, "no(-)thing", joka on ainoastaan koettavissa. Koska tätä ei kuitenkaan voida todistaa varmaksi, on mahdollista että tulemme viettämään loputtomasti aikaa "lopullisten ratkaisujen äärellä", toivoen olevamme "ihan just siellä". Miltä sinisyys maistuu? Miltä kaipuu kuulostaa? Syntax error. Ei natsaa.

Tämä ei ole hyökkäys tiedettä kohtaan - tieteen alati kehittyvin menetelmin kyllä pystytään pureksimaan kaikkia sellaisia asioita joita voidaan yhteisesti havainnoida. Tuntuu kuitenkin tärkeä tunnustella tieteen ja järjen mahdollisia rajoituksia. Subjektiivinen kokemuksellisuus, ja erityisesti ykseys, tuntuu olevan jo lähtökohtaisesti tieteen ulottumattomissa.

Voidaan myös pohtia, josko ykseyskokemukset olisivatkin "pelkkää harhaa". Sekin kuitenkin pakottaisi selittämään, mikä saa meidät kokemaan kyseisen harhan. Mitä käytännön eroa olisi kuvitellun ykseyden ja "todellisen" ykseyden välillä?


Tässä. Ottakaa langoista kiinni.

6 comments:

Tuomas said...

Hyvä postaus! On myös mahdollista, että tulemme viettämään äärettömän kauan aikaa hiuskarvan päässä vastauksesta, saamatta koskaan sitä. Mutta se ei kuitenkaan mielestäni tarkoita, etteikö vastausta tulisi silti tavoitella.

Tieteen tekijöillä ja henkisemmän maailman ihmisillä, sanotakoon heitä vaikka mystikoiksi, olisi paljon opittavaa toisiltaan. Olisi hienoa päästä joskus kontriboimaan sitä tieteellisempääkin maailmaa, koska valtaosa ihmisistä seuraa (välillisesti) kuitenkin enemmän tiedemaailman löytöjä. Ehkä siksi oon itekin vielä yliopiston kirjoilla, vaikka välillä "tieteen meno" ei täysin itseni kanssa resonoikaan.

Henry said...

Joo, äärettömät viettelythän tässä saattaa hyvin olla edessä.

Todellakin tiede ja mystisimi (mikä tahansa "sielukas toiminta") tukevat toisiaan. Synteesit <3

Ja kyllä tiede kuitenkin on erinomainen keino yhteisten mallien luomiseen - mystiikan keinoinhan voi todistaa asioita lähinnä itsellensä...

Tom said...

K.Wilber on tehnyt jaon 3 tarkastelun kohteeseen. Minä, sinä ja se. Näitä tarkastellaan keinoin taide, moraali ja tiede. Tiede on hyvä tarkastelemaan objektiivisia kohteita, siinä missä taide taas koskettaa enempi subjektia ja moraalia sitä miten olla yhdessä.

Ongelmaksi muodostuu, jos jotain näistä aspekteista pyritään pitämään ainoana totuutena, kuten monesti tiedettä tai uskonnollista moraalia. Silloin maailma yritetään tappaa kokemuksellisesti yksiulotteiseksi.

Esim. tarkastelet ruusua. Tiede kertoo siitä faktoja, moraali kertoo sen kulttuurista arvoa ja niiden lisäksi se voi herättää muistoja ja kokemuksia.

Kuuluisiko ykseyteen myös tasapaino näiden aspektien suhteen? Mikä ehkä tapahtuu väistämättäkin osana ykseystilaa?

Henry said...

Toimii.

Anonymous said...

Tervehdys! Hyvin ja hyvin nasevasti kirjoitettu teksti, jonka surffasin vaivatta myötäresonanssissa yhdeltä istumalta loppuun. Aihealuehan lähestulkoon huutaa lauseita, jotka aukeaisivat ehkä kolmannella-neljännellä lukukerralla;)

Oikeastaan haluaisin kysyä tämmöisestä käsitteestä kuin synestesia, jossa esimerkiksi sinistä tosiaan subjektiivisesti koetaan vaikka makuaistimuksen kautta.

Uskon, että erilaisissa transsitiloissa koetut aistiärsykkeet enemmän tai vähemmän sekoittuvat suhteessa niitä normaalisti välittäviin aistielimiin. Ainakin tämä on mahdollista.

Tämä on varmastikin ollut sinulla tiedossa, joten mitä lopulta tarkoitat kielioppivirheellä?

Voisi jopa ajatella niin, että synestesiaa alkaa tapahtumaan tietynlaisessa välitilassa (mahdollisesti ykseyden yksi eteisistä), jossa normaali aistien kategorisoituminen koetaan vallan erilaisesta perspektiivistä.


t.Jussi

Henry said...

Nautin kuulla että surffasit. Mussa ei ole varmuutta siitä mitä tarkotit kysymykselläsi.