Tuesday, January 12, 2010

2013 häämöttää

Käännösteksti. Alkuperäinen: Teafaerie: Towards 2013


Kymmenenvuotiaana uskoin maailmanlopun koittavan seuraavan vuoden kuluessa. Eräällä suuresti ihailemallani ja kunnioittamallani aikuisella oli kellarissaan suuri maailmankartta johon hän tökki nastoja merkiksi tapahtuneista maanjäristyksistä, tulivuorenpurkauksista ja muista luonnonkatastrofeista. Ilmeisesti hän etsi merkkejä Raamatun ja Nostradamuksen ennustusten toteutumisesta. Kerran salakuuntelin häntä, ja kuulin hänen kertovan toiselle luotettavana pitämälleni aikuiselle että lopun alkuun oli vain vuosi aikaa. Asuinpaikkamme Kalifornia tulisi suistumaan mereen, ja rutto, nälänhätä ja ydinkatastrofi tulisivat riivaamaan koko maailmaa matkallamme kohti viimeistä tuomiota. Lamaannuin täysin! En kyennyt pyytämään selvennystä aikuisilta koska pelkäsin heidän kertovan asiasta vakoilemilleni henkilöille, enkä myöskään halunnut sysätä salaisuuteni taakkaa muiden lasten harteille, joten päätin selvittää asian omin päin. Tämä oli varmaankin ensimmäinen kerta kun tunsin voimakasta psyykkisen vieraantumisen tunnetta. Vääristyneestä todellisuustunnelistani katsottuna ikätoverieni kiinnostuksen kohteet tuntuivat yhdentekeviltä. Madonnan uudelle musiikkivideolle ja yläasteen muotivillityksille ei juuri jäänyt tilaa. Muiden tietämättömyys, heidän vääjäämätön kulkunsa tuhoa kohti, oli surrealistista seurattavaa. Aloin ajatella vuosittaisia juhlapäiviä lajinsa viimeisinä. (Vietin viimeisen jouluni ja viimeisen syntymäpäiväni... ) Reputin aineissa joissa olin aiemmin ollut mallioppilas, ja ahdistus sekoitti vatsani, jonka seurauksena oksentelin paljon. Hirvittävää. Vuosi kuitenkin kului, eikä maailma loppunutkaan. Kuukausien ajan odottelin vääjäämätöntä, kunnes koin oivalluksen. Istuin isäni katolisessa kirkossa kuuntelemassa latinaksi pidettyä messua, ja yhtäkkiä käsitin aikuisten olevan väärässä. Päätin että uskoisin vastedes ainoastaan asioihin joista minulla olisi omakohtaista todisteita. Uskoisin ainoastaan asioihin jotka tuntuvat oikeilta, sen sijaan että mukisematta nielisin kaiken tarjotun. Tuota periaatetta olen siitä lähtien pyrkinyt jalostamaan.

Puhe vuodesta 2012 palauttaa nämä lapsuudenkokemukset mieleeni. Vihastuttaa ajattelen ihmisiä kamppailemassa samanlaisten ongelmien parissa kuin minä tuolloin. Koska en peittele kiinnostustani psykedeeleihin ja psykedeelikulttuuriin, minulta kysellään aiheesta jatkuvasti: "Mitä tekemistä vuodella 2012 on hallusinogeenisten huumeiden kanssa?" Joissain piireissä psykedeelit ja 2012 tuntuvat vyyhtiytyvän toisiinsa tiiviisti. Yksi syy tähän on se, että nämä meemit ovat levinneet tiettyjen psykedeelijulkkisten puheiden siivittäminä. Toinen syy on se, että psykedeelikokemuksiin tuntuu usein liittyvän intuitiivinen kutina lähitulevaisuudessa häämöttävästä mullistuksesta. Tämä yhdistyy luontaisesti erilaisiin mielikuviin tuomiopäivästä tai singulariteetista, sekä tiettyjen psykedeelishamanismin harjoittajien että heidän tuotostensa kuluttajien parissa.

Psykedeelit ja selvänäköisyys on kautta aikain liitetty toisiinsa. Ainakin pintapuolisesti tarkasteltuna, aboriginaalien shamanismin tarkoituksena on ennustaminen. Alkuperäiskansat tahtovat luonnollisesti ennakoida huomisen säätä tai metsästyksen tuloksia. Tuleeko lapsesta poika vai tyttö? Paraneeko sairas? Shamaanilta kaivataan vastauksia, ja shamaani puolestaan pyytää opastusta kasvioppailtaan. Kuinka hyvin tämä toimii? Asiasta on monenlaisia näkemyksiä. Olen kuullut mielettömiä tarinoita, mutten julistaisi yhtäkään niistä "todisteeksi". Jos huumeet aiheuttaisivat niin kiistämätöntä ennaltanäkemisen kykyä kuin sinisilmäisesti halutaan uskoa, voisin kuvitella aiheesta olevan jo melkoisesti luotettavaa näyttöä. Toisaalta, voin kuvitella että jos itse törmäisin ihmisryhmään joka todella pystyisi ennustamaan tulevaa, en tahtoisi pakottaa heitä astumaan asian suhteen julkisuuteen. Psykedeelisen ullakon nurkissa lojuu yhä tarkoin vartioituja salaisuuksia, ja ehkä niin on hyvä. Ei kuulosta hyvältä idealta herättää hallituksiemme epäterveellistä kiinnostusta oletettuja psykedeelisiä supervoimia kohtaan. En silti voi välttää pohtimasta asiaa. Ennustusten sanotaan kumpuavan lähes aina poikkeavista tajunnantiloista. Joskus tila saattaa syntyä spontaanisti, joskus sen taas sanotaan käynnistyvän "kohtaamisesta", vaikkapa enkelin vierailusta. Toisinaan taas "profeetat" ovat tuottaneet itselleen poikkeuksellisia tajunnantiloja tulikokeiden, rituaalien tai psykoaktiivien avulla. Kuuluisa Delfoin Oraakkeli on saattanut nuuhkia maanraosta leijailevia huuruja - aiheesta on kirjoitettu paljon. Muinaiset mayat ovat mahdollisesti rouskineet sieniä. Asiasta ei tiedetä varmuudella. Jos psykoaktiivit näyttelevät ennustuksissa merkittävää roolia, tekeekö se ennusteista enemmän tai vähemmän uskottavia?

Itsellänikin on ollut varsin kummallisia hetkiä psykedeelien ja epälineaaristen aikakokemusten parissa. Tämän perusteella, olettaen että muut muuttujat on karsittu pois, saattaisin pitää trippaavaa profeettaa luotettavampana kuin selväpäistä. Asia on kuitenkin monimutkainen. En ole lainkaan vakuuttunut siitä, että minkäänlaista ennakoitavaa tulevaisuutta on edes olemassa. Tai ehkä mahdollisia tulevaisuuksia on miljoonittain. En aio lähteä "determinismi vastaan vapaa tahto"-väittelyyn. Se on kompakysymys, jonka kummankin näkemyksen puolesta voidaan löytää todisteita, tai esittää epämääräisiä vaihtoehtoisia käsityksiä kunnes aivot ovat solmussa. Aika on hauskaa. Psykedeeleissä tuntuu joskus siltä kuin olisi elänyt saman hetken uudestaan ja uudestaan, tai siltä että leijailee sekunnin päässä normaalista ajankulusta, ikuisessa déjà vu -luupissa jossa kaikki tuntuu jo tapahtuneen, tai tuntee voivansa ennakoida mitä on tapahtumassa juuri ennen sen tapahtumista. Olen arvellut sen olevan aivojen häröilystä johtuva kaikuefekti, tuskin sen kummempaa. Tapahtuessaan se kuitenkin hämmentää. Toisenlainen omituinen kokemus toistuu usein kun otan LSD:tä ja MDMA:ta yhdessä. Koen eräänlaisen "etiäisen", näyn tulevasta, hyvin lyhyestä tapahtumasta. Näyssä saatan esimerkiksi seisoa pienellä puisella sillalla katsellen tähdenlentoa mieheni kanssa, ja sitten vuodet kuluvat ja koko juttu unohtuu, kunnes tapahtuma toteutuu todellisessa elämässä, aina kyseisen aineyhdistelmän vaikutuksen alaisena. Vuotaako jotakin yhdestä tripistä toiseen, vai onko tämä vain kekseliäs illuusio? Olisin vakuuttunut siitä että kyseessä on harha tai kuvitellut muistot, jollen olisi useasti puhunut tällaisista tilanteista ääneen ennen niiden tapahtumista. En olisi voinut saada näitä kokemuksia aikaan vain todistaakseni väitteeni oikeaksi. Vaikea sanoa. Asia on mysteeri. Joskus tunnen etukäteen, että tulen trippaamaan tiettynä ajankohtana vaikkei minulla olisi mitään syytä olettaa sitä mahdollisuudeksi. Asiaan liittyvä tietynlainen kutkutus ei kuitenkaan ole koskaan ollut väärässä. Sekin on aikamoinen mysteeri.

Ennustaminen, samoin kuin puhe entiteeteistä, tuntuu kahelilta puheenaiheelta, mutta kun tutkitaan ihmisten uskomuksia, käy ilmeiseksi ettei asia ole aivan mitätön. Erään CNN:n ja Timen mielipidemittauksen mukaan, vuonna 2002 yli 60% amerikkalaisista uskoi Ilmestyskirjassa ennustetun maailmanlopun todella tulevan tapahtumaan, ja 17% uskoi sen tapahtuvan omana elinaikanaan. En tiedä millaisia yrttejä Johannes Kastaja aikanaan poltteli, mutta jouduin pienenä kopioimaan Ilmestyskirjan tekstejä, ja se on kyllä melkoisen psykedeelistä kamaa. Se oli myös iso pettymys. Syntinen ihmiskunta kärsii ja hosuu avuttomana, rakastavan luojansa muovatessa heitä yhä uudelleen, vaikkeivät he sellaista ansaitsisikaan. Jätän häiritsevät yksityiskohdat väliin, mutta Ilmestyskirja päättyy ihmissielujen enemmistön ikuisesti kestävään kidutukseen. Ei kuulosta tulevaisuudelta jonka synnyttämiseen tahtoisin osallistua.

Tähän törmää myös osassa 2012-retoriikkaa. Ei minua niinkään häiritse puhe galaktisesta konjunktiosta tai napojen siirtymästä, olkoonkin että merkittävä osa siitä kuulostaa newage-huuhaalta. Sen sijaan minua kyllä rasittaa apokalyptiset tuomiopäivänennustukset. Pidän sellaista paskanjauhantaa vaarallisena, koska siihen keskittyminen voi pahimmillaan toteuttaa itsensä. Kohu 2012-katastrofipornoelokuvan ympärillä saa minut kiehumaan ja suremaan tuhansien "googleta 2012"-mainoskampanjoiden kynsiin joutuneiden sinisilmäisten lasten kohtaloa, lasten joista monet uskovat päiviensä olevan luetut. 2012-elokuvan ikäraja on 13. Miljardien viattomien kuolema on ilmeisesti vähemmän haitallista kuin paljas nänni? Grrrrrrr! Toki jokaisella on oikeus ilmaista visioitaan. Itsestäni vain tuntuu tärkeältä työstää - psykedeelisillä visioilla tai ilman - tulevaisuutta jollaisen mielelläni näkisin myös tapahtuvan. Dramaattista maailmanloppua julistavat tuntuvat minun röyhkeästä näkökulmastani tarkasteltuna teeskentelijöiltä. Jos he todella uskoisivat sivilisaation tuhon kolkuttelevan ovella, he luultavasti varastoisivat hädissään purkkimuonaa ja ostaisivat tavaraa luotolla. Jotkut toki tekevätkin niin - hyvä homma. Se pitää loitolla herkkäuskoisiin kohdistuvasta pelkojen lietsonnasta. Tahdon sanoa meuhkaajille: Tiedätte varsin hyvin ettei taivas ole romahtamassa. Antaa tulla vaan, selkä suoraksi ja osoittakaa väitteeni vääräksi, ja varautukaa näyttämään naurettavilta niin tehdessänne. Jos talvipäivänseisauksena vuonna 2012 tapahtuu jotain merkittävämpää kuin vuonna 2000 tapahtui, lupaan printata tämän tekstin ja syödä sen, visertäen iloisesti niiden laulua joita tällä tekstilläni loukkasin. (Olin väärässä, olin väärässä, olin todella, todella väärässä, en ole juuri koskaan väärässä... )

Okei, minäkin olen käynyt kyseisellä tripillä. Olemme keskellä valtavaa mullistusta joka tulee romahtamaan jonkinlaiseen singulariteettiin. Koin tämän jo kauan ennen kuin siitä alettiin puhua yleisemmin. Monet ovat kokeneet saman; niin monet, että se on jo muodostunut kliseeksi. Kyllä, se tuntuu todelliselta. Takaako tämä, että se on Totta, totta tai "totta"? Voihan olla, että kyseessä on yksi ihmismieleen rakentuneista oudoista attraktoreista. Tai ehkä kyse on siitä, että tunnemme kuoleman vääjäämättömyyden, joka tarkoittaa sitä että myös oman todellisuutemme kuolema on vääjäämätön, ja tahdomme laajentaa kuolemamme kaikkea koskevaksi. Ehkä jotkut eivät vain kykene käsittelemään suruaan, surua siitä että kaikki upeus maailmassa tulee jatkumaan myös ilman heitä. Tämän seurauksena he kuvittelevat helvetin jota kohti kaikki on ajautumassa, mutta jonka he itse tulevat täpärästi välttämään. Tällaisen tripin yleisyys saattaa olla seurausta siitä, että olemme eläneet ydinsodan varjossa, kollektiivista kuolemanhaluamme tunnustellen. Maailmanloppu vapauttaa vastuusta. Asialle on olemassa monenlaisia yksinkertaisia selityksiä. Kyseessä ei ole uusi ilmiö. Kliimaksia on ennusteltu vuosituhansien ajan, ja joka kerta kun taivaallinen esirippu ei putoakaan, profeetat joko ottavat kunnian väistämättömän ehkäisystä tai jauhavat pienestä laskennallisesta virheestä ja suunnittelevat ennusteensa uusiksi suodakseen itselleen lisätilaa kiemurteluun. En väitä etteivätkö monet näistä ihmisistä uskoisi omiin ajatuksiinsa, tahdon vain sanoa että näiden asioiden suhteen on kautta aikain oltu väärässä. En väitä tietäväni mayakulttuurista juuri mitään, mutta hyvä ystäväni kirjoitti gradun aiheen tiimoilta, eikä todistusaineisto juurikaan vakuuttanut häntä. Muinaiset mayat eivät ilmeisesti olleet erityisen kiinnostuneita 2012-myytistä, ja lähes kaikki modernit mayat kiistävät sen. Huuhaa-ihmisten keskuudessakaan se ei ollut suuren mielenkiinnon kohteena ennen 60-lukua. Se alkoi paisua kun harmoninen konvergenssi oli kulutettu loppuun. Vaikka jokaikinen muinainen maya olisi uskonut maailmanloppuun vuonna 2012, mitä se todistaisi? Ihmiset uskovat kaikenlaisiin omituisiin juttuihin, ja tämä pätee myös sieniä naposteleviin mystikoihin jotka jättävät jälkeensä siistejä raunioita ja tietävät astronomiasta hieman liikaa.

Eskatologia tuntuu yleensäkin hieman vastuuttomalta. Jos puolet Yhdysvaltojen äänestysikäisistä aikuisista todella uskoo maailmanlopun olevan käsillä, onko ihmekään että elämme kuin Rooman keisarit, kuluttaen törkeitä määriä hupenevia luonnonvarojamme, paiskoen muovipulloja olkiemme yli rappiollisen huolimattomuuden siivittäminä? Sori kakarat, isukki ei tule siivoamaan sotkujamme. Eivätkä avaruusoliot. Vitustako minä tiedän? No en tiedäkään. Ja koska en tiedä, joudun väkisinkin elämään ikään kuin tehtävänämme olisi toimia tämän planeetan vartijoina tulevien satojen tuhansien vuosien ajan. Pelissä on hieman liian kovat panokset jotta voisimme perustaa strategiamme muinaisista ennustuksista tehtyjen hämärien tulkintojen varaan. On pakko toimia ikään kuin meillä olisi kaikki vastuu. "Meillä" tarkoitan meitä juuri sellaisena kuin juuri nyt olemme. Emme voi odottaa, että kotikutoinen teknologinen singulariteetti tulee pelastamaan läskimme. Vuosien ajan oikeutin valtavan hiilijalanjälkeni sanomalla, että mikäli energiakriisiä ei elinaikanamme saada ratkaistua nanoteknologialla joka muuttaa kokispullot rikkaaksi maaperäksi, roskaamisen synnyttämä kaatopaikka tulee olemaan ongelmistamme vähäisin. Pidin jokaista mussuttamaani ylipaketoitua herkkua luottamuslauseena teknologista kekseliäisyyttämme kohtaan. Sittemmin olen ottanut muutaman askelen taaksepäin. Teknologiset ennustukset ovat science fictionia, perinteiset ennustukset taas fantasiaa. Toki pitää paikkansa, ettei mikään tosiaan ole kuin ennen. Alati kiihtyvä muutoksen tahti tuntuu ilmeiseltä. Pyrkimys yrittää ymmärtää nykyhetkeä ja tulevaisuutta on meille luonteenomaista. Tämähän on shamaaninkin tehtävä. Mutta me voimme valita kuinka tahdomme asiasta puhua. Se saattaa jopa osoittautua merkitykselliseksi.

Erityisen vastuuttomalta tuntuu aiheettomien pelkojen levittäminen. Monet meistä puhuvat tyhjiä sanoja siitä kuinka ajatuksemme tai tahtomme rakentavat todellisuuttamme. Mikäli tällainen ajatus missään määrin pitää paikkansa, ei inspiroivampien suuntien hahmottelussa ole syytä viivytellä. Vaikka puheet saastuttamisesta tuntuisivat täydeltä hölynpölyltä, on silti selvää ettei epätoivo ratkaise ongelmia. Toivon puute on toivoton lähtökohta. Pidän pyhänä tehtävänäni kasvattaa avaruusaluksellamme vallitsevaa taistelutahtoa pisteeseen jossa kykenemme ylläpitämään elämäämme. Uskon mahdollisuuksiimme. Minua voi kutsua optimistiksi. Ehkä olen pelkuri joka ei uskalla kohdata epäonnistumisen mahdollisuutta. Miten päin vain, fanitan älyllistä elämää yleisesti, ja pidän kotijoukkuen puolta. Ihmiset! Etenevä pako! Esirippu on nostettu ja vihollisen portit ovat auki. Vitut torpedoista, enkä tahdo tietää todennäköisyyksistä. Uskon, että mikäli selviydymme seuraavista 50 vuodesta, meillä on mahdollisuus muuttaa suuntaamme ja vakauttaa tilanne ennen kuin kasvamme peruuttamattomasti liian kieroon. Olemme onnekkaita saadessamme elää tällaisen muutoksen äärellä. Jos selviydymme, päädymme kukaties asuttamaan satoja maailmoita miljoonien vuosien aikana, ja tulevaisuuden ihmiset tulevat tekemään kunniaa kaikille, jotka ovat kantaneet soihtuamme näiden haasteiden lävitse. Jos tyrimme, ei jäljellä tule olemaan yhtäkään omahyväistä, lausetta "Mitä minä sanoin!" toistelevaa petturia. Asettakaa panoksenne.

Kyllä, muutoksen nopeus on kiihtymässä todella jyrkästi. Ei liekeissä olevan maailman käryjen haistamiseen tarvita taikatemppuja. Nykyisten kasvukäyrien yleistäminen myös tulevaisuutta koskeviksi (joka on perusteltua muttei varmaa - ei putoava esinekään kiihdytä vauhtiaan loputtomasti) luo sellaiseen vaikutelman, että olemme astumassa täysin käsittämättömän tilaan, jonka kasvava uutuuden määrä on synnyttämässä. Olen aina pitänyt Terence McKennan näkemyksistä tähän liittyen, olkoonkin etten koskaan oikein ymmärtänyt nolla-aika-aaltoa, jonka lisäksi todellakin syytän häntä osasta 2012-ilmiöön liittyvää hölynpölyä. Tai ehkei syyttäminen ole oikea sana. Epäilisin, että ainakin osittain hänen tarkoituksenaan oli haastaa ihmisiä kiihtyvän muutoksen rakentavaan pohdiskeluun. Hän tahtoi rohkaista erityisesti psykedeelikkoja tekemään parhaansa, helpottamaan muutoprosessin sulavuutta myös niillä joille äärimmäiset tilanmuutokset ovat vieraita. Terencen 2012-visiossa minua miellytti eniten hänen sinnikäs optimisminsa. Kuuntelin hänen keskusteluaan Mark Pescen kanssa Esalen-instituutissa vuonna 1998. Työpajan teemana oli "Teknopakanat historian äärellä", ja se käsitteli tätä aihetta loistavasti. Konferenssin aikana Mark esitti ystävälleen kysymyksen: "Kuinka suhtautua eskatoniin?" Tämä vastasi yhdellä sanalla: "Kyllä." Tämän seurauksena syntyi Yeschaton-postituslista, joka kymmenen vuoden ajan dokumentoi "lähestyvää kaiken loppua" innostuneen odotuksen siivittämänä. Nykyään lista on jo valitettavasti lakkautettu, mutta nähdäkseni juuri sen kaltaisia juttuja tarvitsemme. Olen fiilistellyt minun ja Seuss Deanin Ever Higher-tumblrsivun uudelleenkäynnistämistä, postatakseni sinne ainoastaan vaikuttavaa taidetta ja myönteisiä, psykedeelistä futurismia ja radikaalia evoluutiota käsitteleviä uutistarinoita. Excelsior! Olen kyllästynyt välinpitämättömyyteen. Tässä se on! Eiköhän aleta innostua tilanteestamme, jos ei muusta syystä niin siksi että muut vaihtoehdot ovat niin perseestä.

Visualisoikaamme positiivinen eskaton! Jos 2012-ilmiö kerran toimii niin hyödynnetään sitä! Eräs ystäväni pyrkii luomaan mayojen pitkälaskun päätöksestä massiivisen psykedeelisen festivaalin jota kohti yhdessä syöksymme, tarkoituksena nostaa kulttuurimme aivan uudelle tasolle. Hän on järjestänyt Anteversary-seisauspäivänjuhlia New Yorkissa jo vuosien ajan. Diggaan. Loistavaa. Jos 2012 saa innostumaan tulevaisuudesta ja rohkaisee työstämään avoimempaa, laajentuvia mahdollisuuksia tarjoavaa maailmaa, pidän sitä positiivisena meeminä. Lypsäkäämme esiin kaikki sen tarjoamat mahdollisuudet. Kaikenlaisen kiihtyvään muutokseen liittyvän ymmärryksen lisääntyminen on tervetullutta. Valtaosa ihmisistä ei luullakseni vielä edes tiedä koko asiasta. Tehdään siitä mahtavaa. Tahdon meidän työskentelevän yhdessä kohti sellaista maailmanloppua, jonka kanssa kykenemme elämään. Apokalypsi ei tarkoita samaa kuin armageddon. Armageddon on jo määritelmällisesti perseestä. Apokalypsi on kreikkalainen, paljastumista tarkoittava sana. Se tarkoittaa verhon tai naamion poistumista. Jos intuitiomme povaa radikaalia muutosta, miksemme kirjoittaisi siitä tarinaa joka tähtää ymmärryksen kasvamiseen? Lähestykäämme tulevaa päiväntasausta täysinäisyyden ja anteliaisuuden juhlana. Hahmotelkaamme eskaton johon ei vaadita jumalia, hirviöitä, avaruusolioita tai aikamatkaajia. Kertokaamme tarina siitä kuinka ratkaisemme itse omat ongelmamme ja teemme villeimmistäkin unelmistamme totta työskentelemällä yhdessä - rakkauttamme, toivoamme, rohkeuttamme, älykkyyttämme ja uteliaisuuttamme hyödyntäen. Kertokaamme tarina siitä kuinka olemme kytkeytymässä yhteen, ja siitä kuinka luvattu singulariteetti on jo käsillä. En usko muutoksen tapahtuvan yhtäkkiä. Nähdäkseni se on jo käynnissä. Me olemme kauttaaltamme sen kyllästämiä. Jos tahdomme luoda jonkinlaisen siirtymäriitin, 2012 tuntuu yhtä hyvältä hetkeltä kuin mikä tahansa muukin. Miksei? Rakentakaamme sitä kuitenkin kestävän tulevaisuuden syntymäksi, koska emme tahdo haaskata liike-energiaamme seuraavan päivän darran mukana.

Tietenkään emme voi kieltää sitä mahdollisuutta, että muinaiset mayat ovat todella saattaneet iskeä naulankantaan, ja on jopa mahdollista että tuomiopäivän hehkuttajien tulkinta on oikea - että viimeiset päivät todella ovat käsillä. Olen yrittänyt innostua tuosta ajatuksesta, siinä kuitenkaan onnistumatta. Myönnän mayojen kalenterin loppupisteen osuvan häkellyttävän hyvin linjaan sekä nykyisten valtavien mullistusten, että myös kiehtovien astrologisten muodostelmien kanssa, mutta entä sitten? Kyseessä voi olla silkka sattuma. Kyse voi olla myös resonanssista tai synkronisaatiosta tai ironiasta tai jostain vielä huonommin ymmärretystä ilmiöstä. Olemme maalanneet itsemme tiukasti nurkkaan, eikä tämän näkemiseen tarvita erityistä neroutta. Siltikin; jos kaikessa ilmentyvä fraktaalirakenne tässä supertarinassamme kattaa sekä ennustukset että historian, uskon mahdollisuuksiimme, siihen että voimme puristautua ajan tarjoaman ahtaan reiän lävitse kohti viisaampaa tulevaisuutta. Oman avuttomuuteni ja epätoivoni kiintiöt taisivat kulua loppuun jo peruskoulussa. Tuntuu siltä kuin minut olisi rokotettu niitä vastaan. Maailmanloppu on niin eilistä. Nähty, tehty, sloganilla varustettu t-paita löytyy vaatekaapista, aika siirtyä eteenpäin.

2 comments:

Tauot said...

Todella upeaa että olet suomentanut tän upean tekstin ja tuonut sen just mun nähtäville just myös tänään. Tässä on paljon siistejä ideoita jotka kehitti munkin ideoita ja kehitys jatkuu. Kiitos.

Xibalba said...

Osa näistä jutuista on niin tuttua... kuten tuo kyseinen trippi.

Huh, on niin paljon ovia avattavana.