Tuesday, October 6, 2009

Erinomaisia ajatuksia pinnallisuudesta


Pinnallisuuden vastustaminen voi vaikeuttaa elämän kokonaisvaltaista kokemista.

Olen joskus kuullut jonkun sanovan "tää on kyllä aika pinnallista, mutta..." kuvatessaan jotain ei-niin-syvälliseksi kokemaansa, itselleen tärkeää aktiviteettiaan tai mieltymystään.

Pinnallisuuden vastustaminen maistuu vahingolliselta. Kun kritiikin pelossa yritämme peitellä yleisesti pinnallisiksi tulkittuja puoliamme, kiellämme merkittävän osan itseämme. Pyrkimällä näyttäytymään ei-pinnallisesti syvällisinä toimimme juuri sillä tavalla, jota pinnallisuuden kritiikillä yritämme vähentää. Hyväksymällä "pinnalliset" puolemme annamme monipuolisuudellemme, viisaudellemme ja monimutkaisuudellemme tilaa hengittää.


"Asioita syvällisesti pohdiskeleva" syyttää joskus kanssaihmisiään pinnallisuudesta, esimerkiksi koska nämä eivät ole kiinnostuneita keskustelemaan samanlaisista asioista kuin hän itse. Hän saattaa tuomita toisten elitapoja, näkemyksiä tai kiinnostuksen kohteita yrittämättä todella ymmärtää miksi he elävät elämäänsä kuten elävät.

Jollen olisi näin itserakastunut, luultavasti hävettäisi enemmänkin tajuta että olen itsekin toteuttanut tätä. Annan kuitenkin itselleni anteeksi.

Happovalaistunut, kaiken ymmärtänyt hippi saattaa haluta jakaa oivalluksiaan kaikille, ja suivaantuu siitä ettei muita kiinnosta. Näkökulman avartuessa hippi kuitenkin luultavasti ymmärtää, että tärkeimmät oivallukset voi ilmentää aiheesta ja tilanteesta riippumatta - jollei sanoilla, niin teoilla vähintäänkin.


"Jotai autojen viritystä, en tajuu noit vitun amiksii."
"Siistii paeta todellisuutta vetämäl jotai kamaa. Menis töihi!"
"Miten tota voi kiinnostaa jotku vaatteet noin paljo? On elämäs muutaki!"

On ilmeisesti helppoa olettaa, että itselle vieraista asioista kiinnostunut ihminen on yksinkertaisesti toivottoman tyhmä tai loputtoman homeessa. Mistäpä tietäisin vaikka näin olisikin, mutten kuitenkaan koe tarpeelliseksi tarrautua oletuksiini. En ole tavannut tylsää ihmistä - kaikissa tunnen kiinnostuksen kohteista riippumatta kiehtovaa ja inspiroivaa.

Pinnalliset arviot tuntuvat haitallisilta myös esimerkiksi silloin kun arvioidaan toisen ihmisen motiiveja. "Sitä kiinnostaa pelkästään muiden arvostus" ja vastaavat heitot latistavat ihmisen kaksiulotteiseksi karikatyyriksi, eikä tämä ainakaan helpota ymmärrystä ja kasvua. Myötätunto lienee kanankakoista parhaita.


Joitakin omia puoliani joita voi halutessaan pitää pinnallisina:

* Vietän ajoittain paljon aikaa peilin edessä. Katselen itseäni eri kulmista. Ajoittain ihastun, toisinaan ällötyn. Katselen myös itsestäni otettuja valokuvia haltioituneena.
* Koen vaatteet tärkeäksi. Korut myös. Koen niiden ilmentävän sisäistä maailmaani, välittävän minua. Voin ajoittain pukeutua myös älyttömästi, harkitsemattomasti tai rumasti, mutta silläkin vähintään alitajuisesti kommunikoin jotain.
* Katselen mieluusti kuvia kauniista, joskus myös pornoa.

"It is only shallow people who do not judge by appearance. The true mystery of the world is the visible, not the invisible." -- Oscar Wilde