Tuesday, March 24, 2009

Maailman luomiseen


Olin tottunut näkemään itseni säälimättömästi riepottelevan maailman uhrina, kunnes jonain maagisena hetkenä koin oivalluksen siitä että päätän itse suhtautumiseni. Monessa mielessä en voi kontrolloida ympäröivää maailmaa, mutta voin vaikuttaa siihen millaisena ympäröivä maailma minulle sisäisenä kokemuksena esittäytyy.

Mikä valtava vastuu! Olisin tietysti yhä voinut jatkaa maailman syyttämistä siitä etteivät asiat aina mene kuten haluan tai odotan, mutta se olisi ollut sekä järjen että tunteen kannalta epäkäytännöllistä. Sen sijaan aloin vähitellen, monien rohkaisevien kokemusten ajamana, nyrjähtää kohti tilaa jossa tiedostan kuinka paljon todellisuudestani on omaa luomustani. Ulkoinen maailma on neutraalia informaatiovirtaa jota vastaanotan monenlaisina aistiärsykkeinä. Merkitys syntyy minussa.

Merkitys syntyy minussa, minun sisälläni, minun aivoissani, minun mielessäni.


Elämä näyttäytyy ajoittain tuskallisena. Ihmissuhteet viiltävät syvältä tai soitan kitaralla sormenpääni riekaleiksi. Se sattuu. Aistiärsyke on ja pysyy. Tuntuu tältä. Olemassaoloni intensiteetti ottaa välillä naurettavan mahtipontisia muotoja. Miten yhteen ihmiseen voi mahtua niin käsittämätön pakahduttavien tunteiden valtameri? Ajoittain olen miettinyt, kuinka paljon helpompaa elämä voisi olla ilman kaikkea tätä kärsimystä. Mutta miksi elämän pitäisi olla helppoa? Kuka jaksaa pelata peliä vailla haastetta?

Kivuttomuuden perään haikailu saa elämän tuntumaan lähes mahdottomalta. Se ei ole käytännöllistä. Sen sijaan käytännöllistä on opetella hyväksymään. Hyväksyn tunteeni. Karkuun juoksemisen sijaan antaudun, annan elämykseni hengittää. Joskus hyväksyminenkin vituttaa, ja sitten hyväksyn senkin. Aina en jaksa olla positiivinen - hyväksyn. Tältä saa tuntua. Se on ok.

Kaikki tunteet on kohdattava, niitä ei voi paeta loputtomiin. Älyllinen ymmärrys ei estä tunteita tapahtumasta, mutta voi auttaa jäsentämään ja luottamaan. Järki ja tunne eivät korvaa toisiaan, mutta voivat kulkea tasapainossa, käsi kädessä.


Vähitellen sisällä tapahtuva alkemistinen reaktio kiihtyy. Paska alkaa muovautua kullaksi. Mun ei enää tarvitse paeta kokemuksia; voin suhtautua kaikkeen eteentulevaan myönteisesti. Se ei aina ole helppoa. Joskus se tuntuu sietämättömän vaikealta.

Mutta jokin sisälläni on muuttunut. Maailma ei palkitse valittajia, valittaminen lietsoo pahoinvoinnille pysyvyyttä. Miksi vastustaisin maailmaa, kun maailma selvästikään ei muuta toimintaperiaatteitaan vaikka kuinka vinkuisin? Elämänkaareni pitää sisällään äärimmäisen rankkoja ja tuskallisia kokemuksia. Käytännöllistä ja todellista, toimivaa tässä ja nyt, on ollut opetella virittäytymään maailmaan. Hyväksyä, tiedostaa, rakastaa.

Yllättäen maailma alkaakin loistaa. Rankkoja elämyksiä tulee yhä eteen, mutta myönteinen suhtautuminen tuntuu ylläpitävän itseään. Kanavoin kauneutta ja elämänjanoa ympärilleni, ja se heijastuu kaikkialle, myös takaisin itseeni, moninkertaistuen. Palautesilmukka. Euforia kasvaa ja lisääntyy, ja inspiroidun todella pitämään huolta hyvinvoinnistani. Keho aukeaa ja vahvistuu, lihastukkeumat hellittävät ja mieli mahtuu hengittämään. Ihmiset näyttävät viehättäviltä ja kaikkeus tuntuu noin ylipäätään maukkaalta.

Tästäkö karmassa lienee kyse.


Pessimismi ilmentää totaalista vastuuttomuutta ja laiskuutta. Pessimismi on pakenemista, suojautumiskeino joka lähtee itseääntoteuttavasta profetiasta, kuvitelmasta, jonka mukaan ihminen on ainoastaan vittumaisen maailman kynsissä rimpuileva sätkynukke. Pessimisti perustelee negatiivista suhtautumistaan mantralla "pessimisti ei pety", mutta havaintojeni (ja myös omien kokemusteni) mukaan pessimisti pettyy kerta toisensa jälkeen lietsottuaan itsensä epäonnistumaan. Pessimisti on psykoosissaan myös etevä löytämään todisteita kielteisiä asenteitaan tukemaan.

Optimismi lähtee tehokkaimmillaan mahdollisimman rehellisestä havainnoinnista, siitä huomiosta että maailma tekee mitä haluaa, ja minä päätän tahdonko navigoida virrassa. Uskomattomien mahdollisuuksien avautuessa tosin tuntuu vaikealta edes kuvitella valitsevansa passiivista homehtumista ja uhri-identiteettiä. Kaikki muu kuin optimismi tuntuu musta sekä älylliseltä että emotionaaliselta epärehellisyydeltä.

Miksiköhän olen ajatellut, että kaikkea pitäisi voida kontrolloida? Taistelu maailmaa vastaan heijastuu kovalla kädellä takaisin, se on vastatuuleen ulostamista.

Myös taistelu maailmaa myötään heijastuu takaisin. Tämä on synergiaa. Minä virittäydyn ympäröivään todellisuuteen, yritän hahmottaa kuinka virtaukset kulkevat ja vähitellen opin havaitsemaan kohdalleni osuvia mahdollisuuksia. Se on kuin surffaamista. Virtaa ei voi pakottaa, mutta siihen voi heittäytyä mukaan. Jokaikinen hetki pursuaa mahdollisuutta, ja jokainen valittu mahdollisuus opettaa kasvamaan.

Liika epäröinti tekee flown mahdottomaksi. Polkupyörällä on vaikea ajaa jos ei luota siihen että jatkuva liike pitää pystyssä. Useimmat eivät kuitenkaan osaa sitä tuosta vain - taito kasvaa harjoittelemalla. Luottamus on loputtoman tärkeää, eikä kasva epäröimällä. Pakkomielteinen vaatimus asioiden pysyvyydestä synnyttää loputtomasti kärsimystä. Jos jokin on pysyvää, niin muutosprosessi.

Evoluutio on jatkuvaa. Kaikki elää, ja muutos on sitä hedelmällisempää mitä kokonaisvaltaisemmin muuttuva osaa virittäytyä.


Elämä on palkinnut minua luottamuksesta ja heittäytymisestä. Tavalla tai toisella projektit joihin ryhdyn tuntuvat onnistuvan, eivät aina tavalla jota olen odottanut, mutta palkitsevat kuitenkin - opettavat, rikastavat, lisäävät luottamusta maagiseen virtaukseen. Kaikki kasvaa ja vahvistuu.

Vähitellen opin toimimaan paremmin yhdessä, synkronisaatiossa - en vain toisten ihmisten kanssa, vaan koko maailman. Evoluutio ajaa tähän suuntaan - sellainen itsekeskeisyys joka ei ymmärrä kaiken hengittävän samana kokonaisuutena, ei säily koska se ei ole kestävää. Elämä ei ole nollasummapeli jossa yhden voitto tarkoittaa automaattisesti toisen tappiota. Ymmärtäessämme tämän pelin sääntöjen toimivuuden, alamme elää niiden mukaisesti, ja vähitellen yhä useampi voi kokea itsensä voittajaksi.

Tietynlainen itsekkyys kyllä hehkuu myönteisellä tavalla tämän kaiken ytimessä - ymmärrys siitä, etten voi auttaa maailmaa kestävästi jos laiminlyön oman hyvinvointini. Mitä paremmin voin, sitä paremmin maailma ympärilläni voi.

Matkan aikana jotkut toki syövät ja toiset tulevat syödyksi - se, että maailma palkitsee yhteispelistä, ei estä sitä olemasta julma. Kärsimys on todellinen kokemus, eivätkä kaikki koskaan ymmärrä kuinka siihen tulisi virittäytyä. Vahvimmat selviävät. Tylyä, mutta siinä piilee myös mahdollisuutemme. Me voimme vahvistua yhdessä. Me voimme aktiivisesti päättää luoda tänne kaunista, mutta se ei ensisijaisesti tapahdu ulkoa käsin - maailman ydin sijaitsee itsessä. Ympäristö transformoituu kun yksilö ottaa vastuun kasvuprosessistansa. Lannoittakaamme.

Rajattomasta luovuudesta syntyy rajattomat resurssit. Teknologia, tiede ja sisäinen evoluutio ovat kaikki ihmisen mielikuvituksen lapsia. Päätämme yhdessä mitä tahdomme ihmeillämme luoda.


Ehkä me voimme mitä tahansa?

5 comments:

Anonymous said...

"Ulkoinen maailma on neutraalia informaatiovirtaa jota vastaanotan monenlaisina aistiärsykkeinä.
Merkitys syntyy minussa."
Mistä tiedät ulkoisen maalilman olevan neurtraali?.
Merkitys syntyy sinulle Sinussa.
ei se Synny sinussa.
huomaatko eron?.

"sellainen itsekeskeisyys joka ei ymmärrä kaiken hengittävän samana kokonaisuutena, ei säily koska se ei ole kestävää."
Ihminen on laumaeläin ja tarvitsee , ainakin isoissa laumoissa vahvaa johtajaa.
Ideana itsekeskeisyys tulee olemaan useasti läsnä sen helpouden takia. Helpompaa isoissa ryhmissä ajatella itseään kuin muita. toki Pienissä ryhmissä et pysty vain ajatelemaan itseäsi koska muuten rymäsi ei selviä.
Minusta me emme hengitä samaa koknaisutta niin kauan kuin elämme eläinkunnan ulkopuolella.
siinä minusta koko ongelma pilee: meitä on liikaa, ja luonto yritää epätoivosesti pienentää meidän laumaa. Eikä mikään ideologia pysty hoitmaan meidät oikealla polulle kestävää kehitystä päin niin kauan kuin meitä on niin paljon.
miten sinä tekisit ongelmalla että meitä on likaa ihmisiä (tälle planetalle)?. mitä sinun ideologiasia sanoo tähän?.
Rauhaa
T:Hannes

Olentolupa said...

En tiedä ulkoisen maailman olevan neutraali koska en koe mitään oman kokemukseni ulkopuolelta, mutta ulkomaailma vaikuttaa minusta monessa mielessä neutraalilta. En julista asian suhteen mitään totuuksia, mutta huomaan ihmisten jatkuvasti täydentävän omia arvojaan ja merkityksiään ulkoiseen maailmaan, ja nämä arvokokemukset poikkeavat toisistaan.

"Ihminen tarvitsee vahvaa johtajaa"-aika omituinen oletus, kuulen mielelläni lisää?

Itsekeskeisyydestä, sain sen vaikutelman ettet ehkä todella lukenut mitä sanoin itsekeskeisyydestä. Kannatan sellaista "itsekeskeisyyttä", jossa ymmärretään yhteinen etu omaksi eduksi.

Meidän on todellakin laajennuttava arvostamaan ja kunnioittamaan niin eläinkuntaa kuin koko maailmaakin, mikäli haluamme elää harmonisesti. Kuitenkin, ensisijaisesti, kyse on siitä mitä me yksilöinä teemme, minulle toisin sanoen siinä mitä minä yksilönä teen. Tällaista harmonista olemisen tapaa olen itse työstänyt, opetellut ja toimivaksi todennut.

Luonto ei mielestäni "yritä" hoitaa ongelmia pois, vaan onnistuu siinä. Luonto toimii tässä suhteessa täydellisesti.

Mikään yksittäisenä ideologia ei muutenkaan välttämättä toimi laajalla skaalalla - ideologiat ovat usein mielekkään toiminnan tiellä. En tiedä, mikä on ilmaisemasi "sinun ideologiasi", koska en käsittääkseni pidä tiukasti mistään ideologiasta kiinni.

Asia hoitaa itse itsensä, me otamme luonnon osana vastuuta sen verran kuin voimme, ja luonto ympärillämme hoitaa loput.

Mielenkiintoista seurata, mitä tässä tapahtuu.

Anonymous said...

Moi. Tarvitsee on kyllä minustakin väärä sana. ehkä se on enemmän niin että yhdyskunta tarvitsee paikan tai asian jota sen kansalaiset voivat pyrkiä päin.
Tai asian jolle voi antaa päätös valtaa että suuriosa voivat elää passivisesti elämää. Meidän versio demokratiasta on minusta on aika kaukana siitä mitä se alun perin tarkoitti. Luulen että tarkoitin sitä että kuin ryhmästä tulee tietyn kokoinen sen automaattisesti hakeutuu kohti jonkinlaista auktoritiettä. Ehkä sen takia että se on helpompaa, en tiedä.

Uskontoko muuten objektiivisiin arvoihin?. Mitä mieltä olet stoalaisuusdesta?.
Minusta se on aika fiksua että ei odota mitään mistään, niin ei pety. Toisaalta minusta on kummalista olettaa että kaikilla on tarkoitus.

Minusta tuo minkä sanoit "Luonto ei mielestäni "yritä" hoitaa ongelmia pois, vaan onnistuu siinä. Luonto toimii tässä suhteessa täydellisesti." on hyvin sanottu. Useasti kuulan juuri sanottavan "ihminen valloitti kuun". tai "ihminen valloitti everestin”. Ehkä yritämme epätoivoisesti yli puhua itsemme että olisimme luonnon, joka loi meidät. Yläpuolella . Minua kanssa ihmetyttää miksi oletamme että emme olisi eläimiä.

Minusta luonto on ollut aika hidas hoitamaan ” sen ” ongelmia. Uskotko että muilla elämillä kuin meillä on tietoisuus?.

Minusta pessimismiä ei pitäisi vähätellä tai kokea että se on ” totaalista vastuuttomuutta ja laiskuutta ”. Uskon siihen että ihminen perustelee itsensä sen mukaan mitä se ei ole, ja siksi pessimismi on tärkeätä. Sitä paitsi miten asiat voivat mennä eteenpäin jos niitä ei kritisoi. Ihminen oppii parhaiten virheistään. Minusta pessimismi ei ole yhtään laiskaa puuhaa, on paljon helpompaa mennä mukaan kaikkeen, kuin kritisoida vastaan. Toki absoluuttinen pessimismi on tyhmää niin kuin kaikki muut asiat jota seurataan liian tiukasti.
Onko muuten olemassa jotain asiaa joka on hyväksi ihmiselle jos seuraa sitä absoluuttisesti?. ( jos olettaa että on olemassa absoluuttisuutta).

Olentolupa said...

Niin, todellista demokratiaa ei tosiaan ole vielä näkynyt.

Absoluuttiset arvot? En koe, että olisivat tavoitettavissa, tai etenkään "todistettavissa". Sen sijaan useimmat hyväntuntuiset arvot (esim. kultainen sääntö monissa ilmenemismuodoissaan) ovat kuitenkin käytännössä perusteltavissa toimiviksi, ja se musta riittää. Arvot säilyköön subjektiivisina ja virtaavina.

Pessimismi ei toki tunnu turhalta sen kummemmin kuin muutkaan inhimilliset erehdykset, koska siitä oppii, vähitellen mielekkäämpään suuntaan. En myöskään kannata kritiikitöntä optimismia (joka mielestäni on myöskin helposti hyvin laiskaa), vaan toimin mahdollisimman kriittisen optimismin mukaan siinä määrin kuin voin.

Absoluuttisuuteen en haluaisi ottaa mitään absoluuttista kantaa.

Lampelto said...

On elintärkeää ihmisyhteisöjen hyvinvoinnille, että on tällä tavalla ajattelevia ihmisiä. Pessimismi ja voimattomuus ovat vallalla ja ruokkivat itseään. Toiveikkuuden ilmapiiri syntyy rohkeista sanoista.